Suomen miesten haastajamaajoukkue kohtasi torstaina Espoossa niin ikään universiadeihin matkaavan Kanadan. Aiemmin kesän aikana jo Latvian ja Ukrainan kaataneen Suomen voittotili kasvoi jälleen, kun se onnistui kellistämään Kanadan 103-85 (46-48).

Espooseen saapunut runsaslukuinen yleisö (553) sai alkuminuuteista asti nauttia hienoista suorituksista, kun Suomen haastajamaajoukkue osui avauskympillä niin läheltä kuin kaukaa. Useilla Fiifi Aidoon ja Mikael Jantusen koreilla Suomi johti avauskympin jälkeen 23-15.

Tuomas Hirvosen kaksi kolmen pisteen koria veivät toisen neljänneksen alkupuolella Suomen parhaimmillaan jo yhdeksän pisteen karkumatkalle. Kanada onnistui kuitenkin saamaan juonesta kiinni ennen puoliaikaa nousten kahden pisteen puoliaikajohtoon.

– Alussa olimme helisemässä heidän nopeutensa kanssa. Toisella puoliajalla aloimme voittamaan tilanteita puolustuksen kautta. Saimme palloon painetta ja seuraava puolustaja oli lähempänä, joten saimme tehtyä kenttää pienemmäksi. Ensimmäisellä puoliajalla he juoksivat meidän kokeneita puolustajiamme vastaan lay-upeja. Puolustus käänsi ottelun meille, kommentoi joukkueen valmentaja Hanno Möttölä Koripalloliiton tiedotteessa.

Myös toinen puoliaika noudatti ottelun ensimmäistä puoliaikaa, kun molemmat joukkueet pystyivät vuoroperään vetämään onnistuneita pieniä jaksoja itselleen. Suomi onnistui päätösneljänneksen alkuun repimään vajaan kymmenen pisteen johtoon kohentuneen puolustuspelin kautta. Repäisy kesti ottelun loppuun asti.

– Puolustuksesta on nostettava esiin Fiifi Aidoon ja Lassi Nikkarisen pallon puolustaminen. Sen takana on muidenkin helppoa olla aggressiivisia. Kohentuneen puolustuspelin myötä saimme stoppeja ja pystyimme juoksemaan kenttää. Kanada hyytyi lopussa, eikä onnistunut enää voittamaan yksi vastaan yksi -tilanteita.

Suomen pistekärki oli monipuolinen Mikael Jantunen, joka teki 23 pistettä (pelitilanneheitot 9/12), haki viisi levypalloa ja antoi viisi syöttöä. Penkiltä peräti kolme pelaajaa tehtaili kaksinumeroiset: Shawn Hopkins 15 pistettä, Fiifi Aidoo 14 pistettä, Ville Tahvanainen 13 pistettä. Kanadan vikkelä takamies Munis Tutu oli joukkueen pisteässä 16 pisteellään.

Shawn Hopkinsilta nähtiin kesän paras ottelu. Hän oli aggressiivinen hyökkäyspäässä ja sitä kautta myös puolustukseensa. Mikael Jantunen on ollut joukkueen mukana nyt 1,5 viikkoa ja hän oli alituinen uhka vastustajille.

Joukkueet kohtaavat perjantaina Salossa. Peräkkäiset ottelut palvelevat joukkueita, kun joukkueet pelaavat ensi viikolla käynnistyvissä universiadeissa kolmeen päivään kolme ottelua.

– Tänään Kanada jäi kymmeneen hyökkäyslevypalloon, mutta sitä voidaan silti parantaa. Olimme vaikeuksissa heidän kokokentän prässin kanssa ja heittelimme palloa seinille. Onneksi he eivät käyttäneet sitä paljon, mutta varmasti videot katsottuaan huomenna sitä on luvassa enemmän. Meidän pitää huomenna olla uskaliaampia heti alusta asti ja saada heille enemmän kiireen tuntua, Möttölä kommentoi.

Suomi ja Kanada kohtaavat uudestaan perjantaina Salossa kello 17.30. Salohallissa vietetään perjantaina hienoa korispäivää, kun ottelun jälkeen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kohtaa Portugalin kello 20.00 alkavassa ottelussa.

Italian Napolissa järjestettäviin universiadeihin miesten haastajamaajoukkue matkaa ensi viikolla. Torstaina Suomi kohtaa avausottelussa Yhdysvallat, joka on kisoissa Clemsonin yliopiston joukkueella.