Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Susi Training Centerissä Suomen tyttömaajoukkueet sekä voittivat että hävisivät selkein lukemin. Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jyräsi Norjan 38-101 (12-56), kun taas 16-vuotiaat hävisivät 80-49 (33-26).

18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen ottelussa Suomi vei käytännössä jokaisen tilastokategorian ja johti ensitahdeista loppusummeriin saakka.

– Olimme paremmin kiinni meidän omassa tekemisessä kuin eilen: meillä oli pallossa painetta, pelasimme syöttölinjoja ylitse ja me jopa puhuimme paremmin, vaikka vielä sitä saisi olla enemmän, Suomen päävalmentaja Jussi Laakso kommentoi Koripalloliiton tiedotteessa.

– Hyökkäyksellisesti teimme pieniä korjauksia nopeiden ryhmittäytymiseen. Tänään myös syötimme palloa eteenpäin paremmin. Niiden tilanteiden, että milloin kuljetetaan ja milloin syötetään, hahmottaminen kuitenkin vielä hakusessa.

Valmennusjohto nosti hattua jokaiselle 11 pelaajalle, joista viisi ylsi kaksinumeroisille pistelukemille: Janette Aarnio (13/6/4 syöttöä/5 riistoa), Silja Viita (12/4), Sanni Tuomisto (12/4), molemmissa päissä kenttää takuuvarmasti esiintynyt Ebba Pekonen (12/4/3 syöttöä) sekä Liisa Taponen (10/6).

Onnistujiin kuului myös, jälleen kerran, Meri Damoiseaux (8/3/5 syöttöä).

– Hänen pelaamisensa on kuin balettia silmilleni, Laakso hymyili.

Tanskalta ainoana yli kymmenen pisteen pääsi Kari Kyrkjebø, joka heitti 11 pistettä ja haki kuusi levypalloa.

16-vuotiaissa tytöissä Norja vei levypallokamppailun ylivoimaisesti

Suomen 16-vuotiaille tytöillä oli vaikeuksia puhkoa Norjan viheliäs paikkapuolustus, joka tilkitsi ajolinjat tukkoon. Sudenpennut nousi kolmannella neljänneksellä vielä kahden pisteen päähän 36-34, mutta loppuaika oli norjalaisten näytöstä Suomen jäädessä vähiin pisteisiin toisella puoliajalla.

– Paikkapuolustus on asioita, joita vastaan hyökkäämistä emme ole vielä tässä vaiheessa harjoiteltu. Ei meillä ollut oikein muuta vaihtoehtoa kuin puolustaa paremmin ja juosta muutama nopea. Siinä ei tänään onnistuttu, koska vastustajalla oli riittävän pallovarmat pelaajat, jotka pitivät pallosta huolta ja tekivät tarvittavat korit, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä aloitti.

– Mutta isoin ongelma oli levypallopelaaminen. Sillä me itsemme kaivoimme kuoppaan ja emme päässeet pelaamaan omaa peliä, vaan kaveri pääsi hakemaan uusia yrityksiä. Se on isoin yksittäinen tekijä, joka pitää saada paremmalle tasolle huomiseen mennessä.

Norjalaiset veivät levypallokamppailun ylivoimaisesti 64-41 ja noukkivat peräti 20 hyökkäyslevypalloa.

Suomelta korkeimman pistemäärän pussitti Kati Ollilainen, jonka saldo oli 16 pistettä, yhdeksän levypalloa, kolme syöttöä ja kolme riistoa.

Tanskan tehokolmikon muodosti Karyn Sanford (25/13/8 syöttöä), Synne Jacobsen (17/7) sekä Maria K. Thoresen Myklebust (13/17/4 syöttöä).