Suomen tyttömaajoukkueilla oli menestyksekäs lauantaipäivä Susi Training Centerissä pidettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi häikäisevän toisen puoliajan ja voitti Viron 58-78 (35-28). 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue oli jälleen ylivoimainen löylyttäen virolaisia numeroin 42-96 (17-45).

16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueessa Suomen peli lähti todenteolla rullaamaan puoliajan jälkeen, kun Sudenpennut oli ajautunut seitsemän pisteen takaa-ajoasemaan. Ärhäkkä puolustus penikoi kerta kerran jälkeen nopeita hyökkäyksiä ja hitaammassakin pelissä Viron paikkapuolustus oli paperia.

Suomi vei kolmannen neljänneksen 12-25 ja jatkoi eron repimistä neljännellä neljänneksellä, joka kirjattiin suomalaisille 11-22.

– Ottelun alusta saakka meidän puolustuspelaaminen oli merkittävästi parempaa kuin eilen. Kävi vähän niin, että me jaksoimme painaa tietyllä teholla, niin kaveri väsähti. Vaikka kyllä me vielä yksi vaihde pistettiin silmään puoliajan jälkeen, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä aloitti Koripalloliiton tiedotteessa.

– Ensimmäisen puoliajan puolustusvirheet olivat pieniä. Kun ne virheet pystyttiin korjaamaan, niin kaverin hyökkääminen lähti pois mukavuusalueelta.

– Pelaajien kanssa olemme puhuneet, että hyvät puolustuspelaajat on aina kentällä. Silloin on siistiä, kun hyvät hyökkäyspään pelaajat alkavat puolustamaan. Silloin heitä voi pitää kentällä ja me pääsemme nauttimaan heidän taidoistaan.

Kapellimestari Kati Ollilainen (24/3/3 syöttöä/5 riistoa) heilutti jälleen tahtipuikkoa ja muut seurasivat. Lotta Reijonen (15/4/5 riistoa) pelasi turnauksen parhaan pelinsä, minkä lisäksi joukkueesta edukseen erottuivat erityisesti Kiia Mäntylä (8/6) sekä Meri Kanerva (11/3/4 riistoa).

Viroa pystyssä pitivät parhaiten Anete-Elisabeth Adler (21/10) ja Elena Sutt (15/7).

Suomen 18-vuotiaat tytöt eivät jättäneet jossiteltavaa

18-vuotiaissa tytöissä Suomi jatkaa voittamattomana, kun jo toista kertaa peräkkäin Sudenpennut ylsivät suvereeniin voittoon. Viro lyötiin jo ensimmäisten minuuttien aikana kanveesiin ja suomalaiset marssivat 54 pisteen voittoon.

– Pääsimme harjoittelemaan paikkapuolustusta vastaan kolmen jakson verran. Todennäköisesti sitä tulee vastaan EM-kisoissa. Tähän peliin tullessa yksi meidän teemoista oli kommunikoinnin lisääminen ja huutaminen sen sijaan, että piipitettäisiin. Siinä on vielä töitä edessä, Suomen päävalmentaja Jussi Laakso sanoi.

Erityisesti suomalaiset kunnostautuivat levypallopelaamisessa. Sudenpennut veivät levypallot 35-67 ja repivät peräti 31 hyökkäyslevypalloa.

Suomelta löytyi viljalti onnistujia, mutta yli kaksinumeroisiin pistelukemiin pääsivät Saga Ukkonen (15/4/3 riistoa), Awak Kuier (14/15), Meri Damoiseaux (14/3/4 syöttöä/3 riistoa), Annika Hyttinen (11/2) ja Ebba Pekonen (11/2/4 syöttöä/3 riistoa).