Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Susi Training Centerissä Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue voitti sinnikkäästi kirineen Ruotsin 72-65 (39-29). 18-vuotiaiden poikien maajoukkue taas voitti länsinaapurin selkeästi 82-65 (40-27).

16-vuotiaiden poikien maaottelussa Sudenpennut oli päätösneljänneksellä parhaimmillaan16 pisteen johdossa, mutta Ruotsi osoitti sitkeytensä nousten kaksi minuuttia ennen loppusummeria neljän pisteen päähän. Tässä vaiheessa kapteeni Ville Tolonen otti parketin haltuunsa.

Ruotsi pysyi tyystin neljän pisteen takana, kun jokaisen ruotsalaisen onnistumisen jälkeen Tolonen vastasi: ensin viimeistelemällä leikkauksesta, sitten kahdella ryhdikkäällä ajolla, ja lopulta syöttämällä Eric Chimen yksin läpi lay-upiin.

– Tämä oli vaikea peli meille. Tällaisia haasteita tulee vastaan kaikissa pidemmissä turnauksissa, kun turnauselämää on eletty jo jonkun verran ja heittäytymistä kilpailuun on ollut monta päivää putkeen. Väsymys iskee, jalka rupeaa painamaan ja mieli haluaisi jo vaellella keskittymisen sijaan Suomen päävalmentaja Ville Neva aloitti Koripalloliiton tiedotteessa.

– Tullaan kysymykseen, että annetaanko tekosyiden vaikuttaa pelaamiseen vai jatketaanko parhaamme yrittämistä. Silloin mitataan kuinka hyviä tapoja joukkueella on. Ja ne hyvät tavat ovat niitä, jotka antavat mahdollisuuden voittaa ”huonollakin pelillä”.

– Opittavaa vielä riittää ja niin kuuluukin. Onnittelut kuitenkin pojille tällaisen voiton ottamisesta vaikeuksien keskellä! Kiitos Ruotsille hyvästä vastuksesta ja valmistautumisesta erityisesti meidän puolustusta vastaan pelaamiseen. Se paljasti tärkeitä kehityskohteita jatkon kannalta.

Tolonen oli kentän pistekuningas 20 pisteellä ja neljällä levypallolla. Tolosta pistetehtailussa auttoi Aku-Petteri Kuusinen (13/1) ja Suomen korkeimman minuuttimäärän rehkinyt Eric Chime (9/6).

Ruotsin pisteistä vastasivat Atle Mellquist (14/8) ja William Berg (13/8).

Suomen 18-vuotiaat pojat tekivät selvää jälkeä Ruotsista

18-vuotiaiden poikien pelissä kupletin juoni oli selkeä: Sudenpennut pisti tulostaululle eroa noin viisiminuuttisilla stinteillä neljännesten aluissa. Toisella puoliajalla suomalaisten johto alkoi lähenemään liki kolmeakymmentä ja peli oli jo käytännössä ratkaistu.

– Kehittymisen näkökulmasta on harmittavaa, että tänään meille riitti pelkät hyvät viisiminuuttiset. Sen jälkeen mieli herpaantui ja tuli paljon lapsuksia. Niin ei pitäisi käydä kehittyvän urheilijan ajattelussa, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski kommentoi.

Suomelta Federiko Federiko (11/6/4 torjuntaa) esiintyi ensimmäistä kertaa maajoukkueurallaan aloitusviisikossa ja hoiti tonttinsa puolustuksen viimeisenä lukkona mainiosti. Perttu Blomgren (15/3/4 riistoa) pelasi kenties turnauksen parhaan pelinsä ja Erik Sajantila (9/8) jakeli seitsemän namupassia.

Pistetalkoissa kunnostautuivat myös Mustapha Amzil (21/4) ja Teemu Suokas (10/5).

Ruotsin pistekolmikko oli Alan Brzezinski (19/4/4 riistoa), Pelle Larsson (12/9/4 syöttöä/4 riistoa) ja Tom Sanne (11/3).

Pohjoismaiden mestaruus ratkeaa maanantaina, kun Suomi saa vastaansa Islannin.