Karhulle mielenkiintoinen hankinta – suomalaistaustainen nuorten Euroopan mestari

Kaksi perättäistä Suomen mestaruutta voittanut Kauhajoen Karhubasket on solminut kaksi uutta pelaajasopimusta. Kaksivuotiseen sopimukseen nimensä on piirtänyt 19-vuotias Kiur Thomas Vehmanen. Yksivuotisen pelaajasopimuksen on allekirjoittanut 21-vuotias Miron Ruina. Ruinan sopimus sisältää molemminpuolisen option kaudesta 2020-2021.

Thomas Vehmanen on syntynyt 2. päivä tammikuuta 2000 Tallinnassa. Hänen äitinsä on suomalainen, joten Thomaksella on sekä Viron että Suomen passi. Kasvattajaseurana on toiminut Rakvere Tarvas ja kaudella 2018-2019 hän pelasi Tallinnan Kalevin organisaatiossa. Kalevin kakkosjoukkue pelasi Viron divarissa, sijoittuen siinä toiseksi. Lisäksi hän pelasi U20 poikien joukkueessa EYBL sarjassa. Siinä hän teki tilastoihin tehot 9,1 pistettä/3,1 levypalloa/3,3 syöttöä ottelua kohden.

– Näin Thomasin ensimmäisen kerran Chus Mateo Academyn leirillä Espanjassa kesällä 2015, Karhubasketin päävalmentaja Janne Koskimies kertoo Thomas Vehmasen taustasta.

– Hän erottui jo silloin pelikäsityksensä ja syöttötaitonsa ansiosta, vaikka olikin fyysisesti heiveröinen muiden ikäistensä joukossa. Sen jälkeen olen seurannut hänen kehitystään säännöllisesti. Maaliskuussa kävin Tallinnassa seuraamassa EYBL:in turnauksen ja oli tyytyväinen näkemääni. Thomas on hyvä palloscreeni-pelaaja, joka pystyy luomaan korintekopaikkoja muille. Tietysti harppaus Viron divarista, sekä nuorten peleistä Korisliigaan on suuri ja vaatii varmasti oman aikansa tottua pelikovuuteen tällä tasolla, Koskimies pohtii Karhun sivuilla.

– Olen aina tarttunut uusiin haasteisiin rohkeasti ja liittyminen Suomen mestarijoukkueeseen on minulle loistava tilaisuus, Vehmanen kertoo.

– Ensimmäisellä kaudella tavoitteeni on ottaa kaikki mahdollinen oppi irti, mitä voin saada kokeneemmilta joukkuekavereiltani ja tuoda vähän lisää nuorta energiaa porukkaan. Kävin keväällä katsomassa pudotuspelejä Kauhajoella ja pääsin kokemaan tunnelman paikan päällä. Mestarien Liigan karsinnat ja ensimmäiset Korisliiga-ottelut Kauhajoen kotiyleisön edessä tulevat olemaan upea kokemus, joita odotan jo pienellä jännityksellä, Vehmanen miettii.

Toinen uusi pelaaja on Miron Ruina. Miron on syntynyt Helsingissä maaliskuussa 1998, mutta muutti Israeliin kolmen kuukauden ikäisenä. Hänen äitinsä on suomalainen, joten Mironilta löytyy molempien maiden passit ja hän puhuu suomea. Ruina on edustanut Israelin juniorimaajoukkueita kaikissa ikäluokissa U16, U18 ja U20. U20 ikäluokassa Israel voitti Euroopan mestaruuden vuonna 2018.

Mironilla on kokemusta Israelin kakkosliigasta kolmelta kaudelta. 2018-2019 pelasi Hapoel Galilee –joukkueessa, pelaten 18 minuuttia ottelua kohden ja teki tilastoihin 6,7 pistettä ja 4,4 levypalloa. Joukkue tuli runkosarjassa kolmanneksi ja meni pudotuspeleissä aina finaaleihin asti.

– Mahdollisuus Mironin mukaan saamiseen tuli meille yllättäen. Olimme etsineet toista kotimaista pelaajaa pelipaikoille 4-5 ja asiat loksahtivat lopulta nopeasti kohdilleen. Saimme uuden mielenkiintoisen kasvon Korisliigaan. Hän on älykäs, liikkuva ja pituuteensa nähden ulottuva isopelaaja, jonka ominaisuudet sopivat meidän pelitapaamme hyvin, Koskimies mietti.

– Miron esiintyi vahvasti viime kesänä Israelin U20 mestarijoukkueessa ja Israelin kakkosessa hän on tottunut painimaan useita Korisliigassa esiintyneitä amerikkalaispelaajia vastaan. Esimerkiksi meidän ensimmäisessä mestarijoukkueessa mukana ollut Stephen Maxwell aloitti kauden Mironin joukkuekaverina, Koskimies kertoo.

– Olen todella iloinen, että pääsen liittymään kaksinkertaiseen suomenmestarijoukkueeseen ja toivon, että yhdessä pääsemme samoihin tuloksiin taas tulevalla kaudella. Haluaisin myös kiittää seurajohtoa ja valmennusta tästä mahdollisuudesta. Tulen tekemään kaikkeni joukkueen menestyksen puolesta. Odotan jo innolla Suomeen laskeutumista ja pelaamista uusien joukkuetovereitteni kanssa, Ruina kertoo.

Karhubasketilla on pelaajasopimuksen seuraavien pelaajien kanssa: Bojan Sarcevic, Okko Järvi, Antti Niskanen, Mikael Laihonen, Eero Innamaa, Joona Hakamaa, Miron Ruina, Thomas Vehmanen, Cameron Jones. Joukkueen valmennuksesta vastaavat Janne Koskimies ja Janne Hänninen.

Lähde: Karhun kotisivut