Naisten haastajamaajoukkue aloitti universiadit lupaavasti – ”Näitä pelejä oppii pelaamaan vain pelaamalla näitä pelejä”

Suomen naisten haastajamaajoukkue aloitti universiadiurakkansa Napolissa keskiviikko iltapäivänä alkulohko-ottelulla, jossa vastassa oli Australia. Suomi pisti vastaan hallitsevalle mestarille, mutta australialaiset keräsivät avausneljänneksellä kaksinumeroisen johdon, jonka se piti loppulukemiin 51-68 (29-40) saakka.
Suomelle osui kaksi heikompaa pätkää, jolloin Australian fyysisyys ja isokokoisuus olivat myrkkyä: avausneljännes ja kolmas neljännes. Ensimmäisen neljänneksen aikana Australia kokosi 11 pisteen johdon puoliaikaan saakka, mutta johto kasvoi vielä kolmannella neljänneksellä kahteenkymmeneen.
– Harmittaa, että jäi niin paljon asioita, joita oltaisiin voitu tehdä paremmin. Mutta totuus on, että näitä pelejä oppii pelaamaan vain pelaamalla näitä pelejä, Suomen päävalmentaja Pekka Salminen kertoi Koripalloliiton tiedotteessa.
Suomi pelasi jo ennen universiadeja scrimmage-ottelun suljetuin ovin Australiaa vastaan.
– Vaikka jo toista kertaa heitä vastaan pelataan, niin kyllä siinä taisi tulla sellainen, että oho. Siinä ei riitä puolinainen ote. Otimme kuitenkin siitä opiksi pelin aikana, eikä missään vaiheessa lannistuttu.
Kokoylivoima näkyi erityisesti levypallotilastoissa, jotka Australia vei 26-41. Suomi pystyi haastamaan kuitenkin ajoittaisella erinomaisella hyökkäyspelillä, jossa pallo liikkui pelaajalta toiselle nopeasti.
– Se ei todellakaan ole helppoa Australian tasoista joukkuetta vastaan, mutta kun saimme liikutettua palloa, niin hyviä asioita tapahtui.
Suomen parhaimmistoon kuuluivat Roosa Lehtoranta (14/4), joka onnistui molemmissa päissä kenttää sekä Sara Bejedi (14/1/4 syöttöä), joka riisti pallon vastustajalta peräti seitsemän kertaa. Veera Pirttinen (8/1) erottui puolustuspään tekemisellään ja Nina Augustin (4/1) toi tarvittua virtaa penkiltä.
Australian pistenelikon muodosti Eziyoda Magbegor (17/8), Alexandra Sharp (15/9), Keely Froling (13/3) ja Lauren Scherf (12/8).
Suomen pelit jatkuvat torstaina kello 14:00 Suomen aikaa, kun vastaan tulee Kiina.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla
- Helsingin Seagullsin toiminta jatkuu
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia