18-vuotiaiden tyttöjen B-divisioonan EM-kisoissa Skopjessa Suomi otti erittäin tärkeän alkulohkovoiton Tanskasta. Sudenpennut oli pitkään jäljessä, mutta päätösneljänneksellä suomalaiset nousivat 66-73 (40-37) -voittoon.

Ennakkokaavailuissa juuri Tanska oli yksi Suomen pahimmista alkulohkovastustajista. Yli kolmekymmentä minuuttia Sudenpennut joutui järsimään kynsiään, kun tanskalaiset pitivät johtoa hyppysissään.

Päätösneljännekselle astellessa Suomi oli neljän pisteen takana. Mutta onneksi Janette Aarnion heittoranne syttyi ilmiliekkeihin kaaren takaa ja Sudenpennut kipusi tanskalaisten rinnalle, ja lopulta ohitse. Samaan aikaan suomalaisten puolustus tilkitsi Tanskan sisäpelin ja pakotti vastustajan lukuisiin menetyksiin.

– Tämäkin oli meille vaikea matsi. Saimme neljännelle jaksolle nostettua meidän puolustuksen intensiteettiä ja autoimme erinomaisesti sisään, eikä tanskalaiset pystyneet möyrimään siellä, Suomen päävalmentaja Jussi Laakso kertoi.

Suomen tähtiin kuului parivaljakko Aarnio (16/6/4 riistoa) ja Awak Kuier (25/10/5 syöttöä/4 riistoa/3 torjuntaa), jotka erityisesti syttyivät ratkaisuhetkille. Emerita Mashairen (6/6) kuusi hyökkäyslevypalloa nousivat, hänen takuuvarman puolustuksensa lisäksi, arvoon arvaamattomaan, kuten myös Ebba Pekosen (4/6) ja kapteeni Alexandra Ailuksen (8/1/3 syöttöä) otteet.

Tanskan pistekolmikko oli Frida Formann (17/5/6 riistoa), Alberte Rimdal (13/3) ja Julianna Okosun (15/7).

Sudenpennut saa vastaansa myöhäisottelussa Suomen aikaa kello 22:00 Norjan.