18-vuotiaat pojat tyrmäsivät Puolan – ”Puolalaisilla ei ollut siihen vastausta”

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue sai shokkialun Kisakallion Susi Training Centerissä pelatussa valmistavassa maaottelussa Puolaa vastaan. Sudenpennut aloitti pelin hurjalla 20-0-juoksulla, josta Puola ei enää toipunut, kun suomalaiset hurvittelivat 71-39 (41-13) -voittoon.
Sudenpentujen kaksikymmentä peräkkäistä pistettä veivät pelin tilanteeseen 23-2, kun ottelua oltiin pelattu vajaa vartti. Ottelun ratkaisun kannalta Puola oltiin tyrmätty kanveesiin.
– Meille tuli vaihe, jossa pystyimme terävöittämään puolustustamme. Täsmensimme palloskriinien puolustamistamme, lisättiin ripaus aggressiivisuutta ja puolalaisilla ei ollut siihen vastausta, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski kertoi Koripalloliiton tiedotteessa.
Ottelun loppuajan Sudenpennut kykeni säilyttämään kunniallisesti pelimoraalinsa ja kurinalaisuutensa, vaikka Puola veikin pisteiden valossa päätösneljänneksen.
– Se oli muistutus siitä, että meidän menestyksen edellytys on susipelitavan kivijalat. Niin kauan kuin me olemme se joukkue, joka tekee aloitteen, niin me menestytään. Kun Puola pääsee pelaamaan omaa peliään, niin olimme heti vaikeuksissa, Lohikoski sanoi.
Palloskriinien vaihtotilanteissa Suomelta varsinkin Perttu Blomgren (16/1) pääsi oikeuksiinsa ja Touko Tainamo (12/5) pelasi vielä nuoren maajoukkuekesän parhaan ottelunsa. Blomgrenin ja Tainamon lisäksi aloitusviisikossa olleet Mustapha Amzil (10/5), Teemu Suokas (10/2) ja Erik Sajantila (3/6/3 syöttöä) olivat vauhdissa. Puolan paras pistemies oli Kacper Kłaczek (13/8).
Suomi ja Puola kohtaavat uudestaan tiistaina Susi Training Centerissä kello 17:30.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia