Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa kaksi peräkkäistä viikonloppua tuplamaaottelut Kisakallion Susi Training Centerissä. Tulevana viikonloppuna Sudenpentujen vieraaksi saapuu Hollanti, kun taas ensi viikolla Suomi isännöi Kroatiaa.

PM-kisojen jälkeen Sudenpennut on latautunut kymmenen päivää. Nyt Sudenpennuilla on edessä maajoukkuekesän toinen vaihe, joka tarkoittaa valmistautumista kohti B-divisioonan EM-kisoja, jotka pelataan Montenegrossa elokuun alkupuolella.

– Isossa kuvassa tässäkin vaiheessa rakennetaan urheilun perusdynamiikkaa, joka on tehdä uusia ennätyksiä. Välillä uudet ennätykset ovat melkein huomaamattoman pieniä ja välillä näyttävän suuria. Ihan jokainen niistä on kuitenkin tärkeä pelaajaksi ja ihmiseksi kasvamisen polulla, Suomen päävalmentaja Ville Neva aloittaa Koripalloliiton kotisivuilla.

– Tämän hetken 16-vuotiaiden parhaat pelit ovat toivottavasti yli 10 vuoden päässä ja niitä tavoitellaan tekemällä oma parhaansa ensin hetki kerrallaan ja sitten päivä kerrallaan. Tämän maajoukkuekauden kilpailullisen päätavoitteen eli EM-kisoissa menestymisen kannalta tämän valmistavan vaiheen laadukas ohjelma on meille erittäin tärkeä.

– PM-kisoissa pelanneiden lisäksi kuusi uutta pelaajaa saa näytönpaikan ja maaottelukokemuksen. Näistä 18 pelaajasta rakentuu joukkue heinäkuun aikana. Ja tietysti pääsemme mittaamaan sekä kehittämään tasoamme hyviä koripallomaita vastaan. Lisäksi tässä rakennetaan yhteistä kokemuspohjaa, josta ammentaa energiaa jatkossa.

Suomella on edessä kolme tuplaviikonloppua, joista kaksi kotona ja yksi vieraissa. Kotoisessa Susi Training Centerissä Sudenpennut saa lauantaina 13.7. ja sunnuntaina 14.7 vastaansa kello 17:30 Hollannin.

Pelit jatkuvat kotona viikkoa myöhemmin, kun vieraaksi saapuu perjantaina 19.7. ja lauantaina 20.7. kello 17:30 Kroatia. Sen jälkeen Suomi matkustaa kohtaamaan Latvian vieraissa perjantaina 26.7. ja lauantaina 27.7.

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue

Nimi Syntymävuosi Kasvattajaseura
Gezim Bajrami 2003 Tampereen Pyrintö
Eric Chime 2004 Malmin Super Koris
Joona Heinonen 2004 Munkkiniemen Kisapojat
Tuukka Juntunen 2004 Salon Vilpas Koripallo
Arttu Kiviranta 2003 Tampereen Pyrintö
Aku-Petteri Kuusinen 2003 Karhu Basket
Aamos Laavainen 2003 Tapiolan Honka
Tommi Lehtonen 2003 UU-Korihait
Miro Little 2004 Tampereen Pyrintö
Topias Mead 2003 BC Nokia
Aamos Nikula 2003 UU-Korihait
Mikael Parpala 2003 Hyvinkään Ponteva
Eino Pällijeff 2004 Pantterit
Matias Rissanen 2003 Tapiolan Honka
Ville Tolonen 2003 Sykki
Viljami Vartiainen 2004 Tapiolan Honka
Ahti Vehmanen 2003 Isojoenrannan Sisu
Nico Åvist 2003 PuHu Juniorit