Työtön NBA-mestari murtui kyyneliin puhuessaan epävarmasta tulevaisuudestaan – video
Kuva: Getty Images
Toronto Raptorsin kanssa NBA-mestaruutta juhlinut Jeremy Lin on edelleen vailla seuraa. Lin kertoi tunteellisessa puheessa tilanteestaan ja sen vaikeudesta.
Linin NBA-uraan on mahtunut sekä ylä- että alamäkiä. Harvardin yliopistosta valmistunut takamis aloitti NBA-uransa 2010 Golden State Warriorsissa, muttei pystynyt lyömään joukkueessa läpi. Siirto New York Knicksiin kuitenkin toi hänet ihmisten tietoisuuteen. Lin siirtyi Knicksin riveihin joulun jälkeen vuonna 2011, mutta joutui odottamaan kunnollista näyttöpaikkaa aina helmikuuhun saakka. Hän nappasi lopulta paikan avausviisikossa ja tehtaili kauden tilastoikseen lopulta 14,6 pistettä, 6,2 pistettä ja 3,1 levypalloa.
Sen jälkeen hänen uransa on ollut vaihteleva ja loukkaantumisten sävyttämä. Hän on pelannut sekä Houstonissa, Lakersissa, Charlottessa, Brooklynissä, Atlantassa ja viimeksi Torontossa. Tällä hetkellä hän on vapaa agentti ja etsii itselleen uutta seuraa.
Taiwanilaiset sukujuuret omaava Lin kertoi tilanteestaan Taiwanissa pelattavassa tilaisuudessa.
– Joka vuosi tilanne on vaikeampi. Meillä on sanonta englanniksi, että kun putoat pohjalle, niin ainoa tie on ylöspäin. Mutta pohja tuntuu koko ajan syvenevän minun kohdallani. Vapaan agentin aika on ollut vaikea. Minusta tuntuu, että jollain tasolla NBA on luovuttanut minun suhteen, Lin kertoi liikuttuneena.
Lin siirtyi kesken kauden Torontoon ja jäi vähälle vastuulle. Runkosarjan aikana peliminuutteja tuli vielä lähes 19 minuutin keskiarvolla ja pisteitä kertyi keskimäärin 7,0. Pudotuspeleissä hän esiintyi kuitenkin vain kahdeksassa ottelussa reilun muutaman minuutin keskiarvolla.
– Kauden jälkeen minun piti valmistautua tälle Aasian matkalle ja se oli viimeinen asia, jonka halusin tehdä, sillä tiesin, että kuuden viikon ajan minun pitää vain hymyillä. Puhuisin mertaruudesta, jota en mielestäni oikein ansainnut. Puhuisin koripallon tulevaisuudestani, jota en tiedä haluanko sitä. Rehellisesti, se on noloa. Se on vaikeaa.
– Olen vain täällä kertomassa, että älä luovuta. Niille jotka teette kovasti töitä, muttette näe tuloksia, älkää luovuttako, Lin jakoi ohjeita.
Vaikka Linin ura NBA:ssa on vaakalaudalla, on Moskovan TsSKA tiettävästi kiinnostunut hankkimaan miehen riveihinsä.
“Free agency has been tough because I feel like, in some ways, the NBA has given up on me.”
We’re rooting for you, J Lin
(
: NBA Reddit)
We’re rooting for you, J Lin
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Remu Raitanen jatkaa Korisliigassa – Susijengin laiturin kotiinpaluu
- Tätä asiaa Lauri Markkanen ihmetteli Susijengin ottelussa – ”Vähän turhauduin”
- Loppuunmyyty Veikkaus Areena sai mitä halusi – Lauri Markkanen: ”En vaihtaisi mihinkään”
- LeBron Jamesin agentti paljasti supertähden suunnitelmat
- Susijengi kaatoi Unkarin – näin suoriutuivat suomalaistähdet
- Nyt on nopeaa toimintaa – kaksi Korisliigan joukkuetta jo valmiina kauteen
- Näkökulma: Los Angeles Lakersin seurajohto epäonnistui – LeBron James antoi kaikkensa
- Tuomas Iisalon avainpelaaja kaupattiin – huippulupaukselle tehdään tilaa
- Nyt jysähti! Kesän suurin yllätyssiirto vie supertähden muualle
- Tuore NBA-mestari vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura
- Tällä kokoonpanolla Susijengi lähtee MM-karsintaan
- Nyt jysähti! Kesän suurin yllätyssiirto vie supertähden muualle
- Utah Jazz teki merkittävän muutoksen – avainpelaaja kaupattiin
- Nyt on nopeaa toimintaa – kaksi Korisliigan joukkuetta jo valmiina kauteen
- Susijengi kaatoi Unkarin – näin suoriutuivat suomalaistähdet
- LeBron James lähdössä Lakersista? Tässä kolme todennäköisintä vaihtoehtoa
- Tätä asiaa Lauri Markkanen ihmetteli Susijengin ottelussa – ”Vähän turhauduin”
- Siirtoikkuna aukesi – Los Angeles Lakers laittoi rahat haisemaan
- Historiallinen superkolmikko länsirannikolle? Näin sisäpiirin toimittaja paljasti
- LeBron James jatkaa uraansa – Lakersin aikakausi tulee päätökseen