20-vuotiaat naiset komeasti EM-lohkon voittoon – ”Puolustus piti läpi ottelun”

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue nappasi B-divisioonan EM-kisoissa alkulohkonsa ykkössijan voittamalla Bulgarian erinomaisen puolustuspelin turvin 41-70 (20-36).
Kolmen neljänneksen ajan Bulgaria oli Sudenpentujen pihdeissä yltäen kolmessakymmenessä minuutissa vain 25 pisteeseen. Kun peli oltiin jo ratkaistu, niin päätösneljänneksellä bulgarialaiset pääsivät kaunistelemaan lukemia.
– Voitimme erittäin atleettisen, todella fyysisen ja vauhdikkaan, mutta pienikokoisen Bulgarian. He saivat välillä meidät hämmennyksiin ja menettämään palloa turhaan atleettisuudellaan ja röyhkeydellään, mutta meidän puolustus piti läpi ottelun. Meillä oli pallossa kova paine ja Bulgaria ei saanut oikein mitään aikaiseksi, Suomen päävalmentaja Pekka Salminen kiteytti Koripalloliiton sivuilla.
Suomen syömähampaat muodosti tuttu kolmikko Lotta-Maj Lahtinen (12/7), Lotta Vehka-aho (19/1/6 syöttöä) ja Awak Kuier (13/10). Vaihtopenkiltä energiaa parketille toivat mm. Vera Mäenpää (5/2), Fanny Hulmi (2/3) ja Nea Kuisma (0/5).
Lohkovoiton myötä Suomi pääsi turnauksen toiselle kierrokselle F-lohkoon yksi voitto takataskussaan. Suomi saa vastaansa keskiviikkona Romanian ja torstaina Turkin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia