Susijengiä ei MM-kisoissa nähdä – entinen maajoukkuepelaaja: ”Tullaan pilvistä taas maan pinnalle”
Koripallon MM-kisat käynnistyvät lauantaina Kiinassa. Vuoden 2019 kisoissa ei Suomen koripallomaajoukkuetta nähdä.
Susijengi oli harmillisen lähelle kisapaikkaa, kun Venäjä voitti päätösottelussa Suomen ja jätti Susijengin rannalle. Maajoukkueessa urallaan pelannut Ville Mäkäläinen piti jopa osittain hyvänä asiana sitä, että kisapaikka jäi haaveeksi.
– Tietenkin olisi ollut hienoa, että Suomi olisi ollut kisoissa mukana pelaamalla ja hieno arvokisaputki olisi jatkunut. Lisäksi olympiaikkuna olisi ollut auki, vaikkakin hyvin vaikeasti saavutettavissa.
– Mutta tämä on hyvä. Nyt takaisin alas, perusduuni kuntoon ja lähdetään taas rakentamaan. Olihan nuo useat kisat, mitä tässä oli, niin ne tulivat ostamisen kautta. Eli kaikki lähti ostetusta paikasta Bilbaon MM-kisoihin ja sitten tuli kotikisat. Loppuen lopuksi tämä on sinänsä ihan hyvä, että tullaan pilvistä taas maan pinnalle, Mäkäläinen sanoi Unibetin Triplatupla -podcastissa.
Kansainvälinen koripalloliitto Fiba koki kovan takaiskun, kun lajin huippumaa Yhdysvallat ei lähetä kisoihin parasta mahdollista joukkuettaan. NBA:n ja Fiban välinen kädenvääntö kääntyi nyt ainakin hetkellisesti NBA:n suuntaan.
– Se on iso muutos ja se on julkikuvan kannalta karmiva takaisku, Mäkäläinen totesi ja muistutti siitä, ettei NBA:n tarvitse enää tehdä MM-kisojen avulla markkinointityötä Kiinassa, jossa sarjan asema on jo nyt todella vahva.
Yhdysvallat on silti MM-kisojen suuri suosikki, mutta nyt haastajilla on saumansa
– Nyt nämä (Yhdysvaltain) nuoret pelaajat joutuvat kovan paineen alle. Tuo Australia-ottelu tuo muille maille uskoa siitä, että tämä joukkue (Yhdysvallat) on haavoittuvainen ja se voidaan voittaa, Mäkäläinen arvioi viitaten Yhdysvaltain tappioon harjoitusottelussa Australiaa vastaan.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”