USA joutui puristamaan täyden päivätyön kaataakseen Turkin tiistain MM-otteluissa. USA kuitenkin selvitti tiensä jatkoon yhdessä Liettuan, Australian Ranskan, Brasilian ja Dominikaanisen tasavallan kanssa.

USA ei saanut karistettua sitkeää Turkkia harteiltaan ja Turkki oli pariinkin otteeseen erittäin lähellä voittoa. Ersan Ilyasova (23/14) tippasi Turkin kahden pisteen johtoon 12,3 sekuntia ennen loppua. Khris Middleton pääsi yrittämään voittoheittoa hieman myöhemmin, mutta pallo kimposi rautoihin. Irtopallo jäi kuitenkin USA:n käsiin ja pallo pelattiin Jayson Tatumille, joka pääsi heittämään kolmen pisteen heittoa. Cedi Osman (15) rikkoi häntä heittotilanteessa, kun 0,1 sekuntia oli pelikellossa ja Tatumilla oli mahdollisuus heittää USA voittoon vapaaheittoviivalta. Tatum heitti kuitenkin toisen kolmesta ohi ja peli meni jatkoajalle.

Jatkoajalla johto aaltoili joukkueelta toiselle, mutta ratkaisun avaimet olivat lopulta Turkilla. Turkki johti pisteellä, kun Dogus Balbay riisti pallon USA:n Myles Turnerilta yhdeksän sekuntia loppua ja seuranneesta tilanteesta USA:lle vihellettiin epäurheilijamainen virhe. Balbay epäonnistui kuitenkin molemmissa yrityksissään. Turkilla oli kuitenkin pallo ja se pelattiin Osmanin käsiin, joka niin ikään heitti molemmat heitot ohi. USA pääsi vielä kerran hyökkäämään ja Khris Middletonia rikottiin ajotilanteessa, kun pelikellossa oli enää pari sekuntia jäljellä. Middleton upotti molemmat heitot varmasti sisään. Ilyasova pääsi vielä kokeilemaan epätoivoista voittoheittoa, mutta se meni ohi ja näin USA pääsi juhlimaan makoisaa voittoa 93-92-voittoa.

USA:n parhaat olivat Middleton (15) ja Kemba Walker (14/6/7). Ilyasovan lisäksi Turkilta erottuivat Melih Mahmutoglu (18) ja Furkan Korkmaz (16). USA varmisti voitolla paikan jatkossa. E-lohkon toinen jatkaja on edelleen avoinna, sillä Tshekki nappasi 89-76-voiton Japanista. Tshekin ykkösnimet olivat Blake Schlib (22) ja Jaromir Bohacik (22). Turkki ja Tshekki ratkaisevat torstaina toisen jatkajan.

Brasilia varmisti paikan jatkoon voitettuaan huikean trillerin jälkeen Kreikan 79-78. Kreikalla oli mahdollisuus tasoittaa pari sekuntia ennen loppua, kun Kostas Sloukas pääsi heittämään kolmea vapaaheittoa. Kreikkalaisten harmiksi hän heitti viimeisen heiton ohi ja näin Brasilia pääsi juhlimaan tärkeää voittoa. Voittajilta loisti Anderson Varejao (22/9) ja Kreikan Georgios Printezis (20) oli käsi kuumana. Lohkon toisessa ottelussa Uusi-Seelanti nappasi 93-83-voiton Montenegrosta. Corey Webster (25/6/7s) ja Isaac Fotu (20/7) olivat Uuden-Seelannin johtohahmot. Montenegron paras pistemies oli Nikola Ivanovic (18).

Ranska ja Dominikaaninen tasavalta varmistivat paikkansa jatkossa G-lohkon joukkueista. Ranska ei antanut Jordanialle minkäänlaista saumaa voittaen selvästi 103-64. Nando De Colo (19/8 syöttöä) ja Rudy Gobert (16/13) olivat ranskalaisten ykkösiä. Jordanian tehokkain oli Dar Tucker (20). Dominikaaninen tasavalta sen sijaan yllätti Saksan 70-68. Victor Liz (17) ja Eloy Vargas (16) pitivät Dominikaanisen tasavallan lippua korkealla ja Saksalta Dennis Schröder (20/3/7) oli pistekunkku.

H-lohkossa Liettua ja Australia sinetöivät paikkansa jatkossa. Australia jätti Senegalin vaille mahdollisuuksia 81-68-voitolla. Australian Patty Mills (22) oli jälleen mies paikallaan ja Joe Ingles lähenteli tripla-tuplaa (17/10/9). Senegalin ykkönen oli Xane Dalmeida (14). Liettua jätti Kanadan vaille mahdollisuuksia 92-69-voitolla. Edgaras Ulanovas nousi Liettuan parhaaksi pistemieheksi 15 pisteellä ja Kanadan tahtipuikkoa heilutti Kyle Wiltjer (24).

Tiistain tulokset:

E-lohko
Japani-Dominikaaninen tasavalta 76-89
USA-Turkki 93-92

F-lohko
Montenegro-Uusi-Seelanti 83-93
Brasilia-Kreikka 79-78

G-lohko
Saksa-Dominikaaninen tasavalta 68-70
Jordania-Ranska 64-103

H-lohko
Australia-Senegal 81-68
Liettua-Kanada 92-69