Uran amerikkalaispelaaja iski hurjat pisteet voitto-ottelussa

Kaarinan Ura Basket eGameStars otti helpottavan voiton Uudenkaupungin Korihaiden vieraana koriluvuin 89–108 (44–58). Uran voiton myötä Korihait on nyt Korisliigan ainoa joukkue, joka ei ole vielä onnistunut kartuttamaan voittosaldoaan.
Korihait ei saanut maanantaina oikein missään vaiheessa kunnon otetta Uran hyökkäämiseen. Ura käytti surutta hyödykseen kotijoukkueen puolustuksen virheitä. Korihait yritti olla aggressiivinen, mutta tällä kertaa Ura hallitsi ottelua paremmalla yksi vastaan yksi -pelaamisellaan.
Etenkin apupuolustus tuntui Korihailla olevan jatkuvasti myöhässä. Ura kasasikin ottelussa peräti 50 pistettä kolmen sekunnin alueelta.
– Lähtökohtaisesti tiesimme, että jos tämä menee koko kentän pelaamiseen, niin olemme vahvoilla, Uran päävalmentaja Kristian Palotie pohti Elisa Viihteen Korismaanantain haastattelussa Koripalloliiton tiedotteen mukaan.
– Keskittyminen puolustuksessa on meillä edelleen se juttu, jossa edelleen pitää kovasti parantaa, Palotie muistutti.
Uran Tyrell Bellot-Green (30/6/4s) näytti läpi ottelun heittovoimaansa. Bellot-Green upotti hienosti peräti kahdeksan kolmosta. Kaarinalaisilta myös Stephaun Branch (18/12/6s), Trey Niemi (11/1/6s) ja Marius Van Andringa (14/2/2s) esiintyivät jälleen edukseen.
– Meidän piti parantaa puolustuksessa keskittymistä, sellaista yhtenäistä läsnäoloa. Heti ottelun alussa tekeminen lähti sillä saralla oikeaan suuntaan, Bellot-Green iloitsi.
– Viime ottelussa hieman tuskailin heitoissani. Tein kuitenkin kesällä paljon töitä heittoni kanssa, joten tiesin, että pitää vain luottaa omaan osaamiseensa.
Korihaiden synkän illan valopilkut löytyivät takakentältä. Vesa Heinonen (19/1/4s), Casey Benson (16/14/8s) ja Anton Cook (19/7) kasasivat kelpo tilastot.
Korihait metsästää seuraavaksi avausvoittoaan jo keskiviikkona Kouvolassa. Ura saa myös jo keskiviikkona vieraita Lapualta.
– Kobrat asettaa meille taas hieman erilaisen haasteen kuin aiemmat kohtaamamme joukkueet. Korisliigassa on aika hauskan kirjavasti rakennettuja joukkueita. Siksikin on tärkeintä keskittyä ennen kaikkea oman joukkueen kehitykseen, Palotie kuvaili.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia