Karhu Basket oli hyvin tyly vieras Ura Basket eGameStarsille. Kauhajoen Karhu Basket otti kolmannen peräkkäisen voittonsa, kun Kaarinan Ura Basket eGameStars kaatui kotiparketillaan lukemin 83–117 (40–53).

Kauden viidennen tappionsa kärsinyt Ura palasi sunnuntaina Turkuun ja Kupittaan Palloiluhalliin. Kaksi edellistä kotiotteluaan kaarinalaiset pelasivat kotoisassa Littoisten monitoimitalossa voittoisasti.

Yhdeksän päivän tauko otteluista kenties hieman näkyi Uralla pelituntuman puutteena. Karhu Basket oli heti alussa joukkueista terävämpi ja voitti jo ensimmäisen jakson 12 pisteellä: 21–33.

Toisella neljänneksellä Ura roikkui vielä iskuetäisyydellä. Puoliaikatauon jälkeen Karhu Basket meni sitten jo menojaan. Kolmannella jaksolla kauhajokelaisvieraat mättivät peräti 37 pistettä.

– Hyökkäyspäässä olimme tietenkin hyviä (117 pistettä), mutta myös puolustuksessa teimme hienoa työtä. Ura on hyvä joukkue hyökkäämään, he liikkuvat hyvin hyökkäyspäässä ja tekevät usein paljon pisteitä. Meidän tavoitteemme oli esittää täällä kauden parasta puolustuspeliämme. Onnistuimme siinä ja saimme näin voiton, Cameron Jones (24/5/3s) kertoi Elisa Viihteen haastattelussa Koripalloliiton tiedotteen mukaan.

Hallitseva Suomen mestari hävisi kauden kolme ensimmäistä kotiotteluaan. 30-vuotias Jones ei niistä tappioista kuitenkaan liialti huolestunut.

– Alkukaudesta tosiaan hävisimme kotona otteluita, jotka meidän olisi kyllä pitänyt voittaa. Opimme kuitenkin edelleen toistemme tavoille. Joka harjoituksissa haluamme yhdessä eteenpäin. Nyt meillä on kolme voittoa putkeen, toivottavasti putki jatkuu vielä, kunhan vain teemme yhdessä töitä.

Karhu Basketin riveistä kuusi pelaajaa tehtaili yli kymmenen pistettä. Jonesin ohella etenkin Samuel Givens (20/6/2s) oli Uralle paha pideltävä. Vaihtopenkiltä raisiolaislähtöinen Mikael Laihonen (11/7) sai tasaisesti onnistumisia.

Uran murskatappiossa paras pistemies oli Marius Van Andringa (16/2). Stephaun Branch (15/10/4s) kasasi puolestaan tilastoihinsa tupla-tuplan.

Uran ottelut jatkuvat jo tiistaina Nokialla. Karhu Basket isännöi keskiviikkona Kouvoja.