NBA:ssa Chicago Bulls päätti kolmen ottelun mittaisen vierasrypistyksensä voittoon Sacramentossa, kun Bulls päihitti Kingsin 113-106. Lauri Markkanen oli hienossa vireessä pussittaen 20 pistettä ja repien seitsemän levypalloa.

Bulls vetäisi tahtipuikon itselleen jo toisen neljänneksen alussa pitäen sen loppuun asti. Vaikka Bullsin johto oli parhaimmillaan 19 pistettä toisen puoliajan alussa, niin Kings nousi vielä iskuetäisyydelle. Päätösneljänneksen loppumetreillä kotijoukkue oli vielä kahden pisteen päässä, mutta chicagolaiset onnistuivat pitämään Kingsin kannoillaan loppusummeriin saakka.

Vierasjoukkueen tähtikaksikko oli selviö, kun yli kahdenkymmenen pisteen ylsivät 20 pistettä, 7 levypalloa ja yhden syötön kerännyt Markkanen ja Zach LaVine (28/1/3 syöttöä). Parketilla nähtiinkin ”Finnisher”, joka upotti heittonsa mainiolla tarkkuudella läheltä ja kaukaa.

Suomalainen upotti pelitilanneheittonsa 6/12, joista kolmoset 4/8. Markkanen pussitti jokaisen neljästä vapaaheitostaan. Erityisesti ottelussa erottui LaVinen ja Markkanen kahden miehen pelit, joita on Markkasenkin mukaan nähty vähemmän tällä kaudella.

– Zach on tehnyt oman osansa. Olemme puhuneet meidän pelistämme ja päädyimme pelaamaan pari pick-and-rollia enemmän kuin tänä kautena. Puhuimme siitä ennen peliä. Jostain syystä emme ole tehneet sitä, Markkanen kommentoi NBC Sports Chicagolle Koripalloliiton tiedotteen mukaan.

Oman kortensa kekoon Bullsin voiton eteen tekivät myös Wendell Carter Jr. (10/10), Tomas Satoransky (14/2/5 syöttöä) sekä Coby White (11/3/3 syöttöä). Kingsin parhaimmistoon kuuluivat Buddy Hield (26/5/4 syöttöä), Richaun Holmes (20/9) ja Nemanja Bjelica (18/8).

Kolmen peräkkäisen vierasottelun jälkeen Bulls palaa kotikentälleen United Centeriin, kun keskiviikon ja torstain välisenä yönä joukkue saa vieraakseen Memphis Grizzliesin.

Milwaukee nappasi jo 12. peräkkäisen voittonsa, kun se Giannis Antetokounmpon (29/15) johdolla kaatoi New Yorkin. Phoenix vei Charlottea vastaan viimeisen minuutin 12-0 ja kiri Charlotten ohi voittoon. Philadelphia kukisti Utahin ja Atlanta Golden Staten sekä Indiana kuittasi voiton Memphisistä.

NBA:n viime yön tulokset:
Charlotte-Phoenix 104-109
Philadelphia-Utah 103-94
Atlanta-Golden State 104-79
Memphis-Indiana 104-117
Milwaukee-New York 132-88
Sacramento-Chicago 106-113