Korisliiga-kierroksella pelattiin neljä ottelua, joissa voittajiksi selvisivät Kataja, Kobrat, Kauhajoki ja Lahti.

Katajan päävalmentaja Juha Sten muisteli ennen ottelua, kuinka Vilpas vei kauden alussa pisteet Katajan nenän edestä viime hetken heitolla. Joensuussa päästiin todella maksamaan kalavelkoja, kun ottelu päättyi kotijoukkueen hyväksi yhden ainoan pisteen erolla, 89–88.

Tällä kertaa lopputulos ei jäänyt ratkaisuheiton varaan, sillä Jarred Ogungbemi-Jackson sinetöi pelin Katajalle upottamalla kaksi vapaaheittoaan kolme sekuntia ennen loppusummeria. Vapaaheitot toivat Katajalle neljän pisteen turvavälin, joten Vilpasta ei auttanut, vaikka Henri Kantonen onnistuikin viimeisessä kolmen pisteen heitossaan ja kavensi eron pisteeseen. Aika loppui takaa-ajajilta kesken.

Ogungbemi-Jackson oli jo ennen ratkaisevia vapaaheittojaan tehnyt voiton eteen kovaa työtä, sillä hän keräsi yhteensä 22 pistettä ja yhdeksän levypalloa.

– Emme ole pelanneet kärkijoukkueita vastaan kovin hyvin, joten oli hienoa, että pystyimme ottamaan tänään tärkeän voiton, kommentoi Katajan laituri Matias Ojala Koripalloliiton tiedotteessa.

Vilpas joutui pelaamaan ilman pelinjohtajaansa taikuri Teemu Rannikkoa, jonka kausi on näillä näkymin kokonaan päättynyt. Rannikko on ollut joukkueelle elintärkeä lenkki, ja riveistä puuttuu vielä hyvän aikaa Juho Nenonenkin, joten joukkue antoi tappiosta huolimatta merkin kiitettävästi toimivasta pelaamisesta ilman kahta tärkeää pelinappulaa.

– Onneksi on paljon aikaa vielä treenata ja kehittyä tällä porukalla, totesi Vilppaan kovimman pistesaldon, 23, kerännyt takamies Mikko Koivisto.

Kauhajoki kiihdyttää kärkikaksikon kintereille

Hallitseva mestari Karhu Basket pitää nyt Korisliigan kolmatta sijaa kuuden pisteen erolla seuraavana tulevaan Tampereen Pyrintöön. Karhun asema vahvistui tänään, kun se kaatoi Kotkassa KTP-Basketin 89–95. Karhun edellä runkosarjassa ovat Helsinki Seagulls ja Salon Vilpas.

Kauhajoen sankareita ottelussa olivat Cameron Jones 24 pisteellään ja seitsemällä syötöllään, Samuel Givens myöskin 24 pisteellä sekä tuorein vahvistus Skylar Spencer 14 pisteellään ja 12 levypallollaan. Luvuista huolimatta korkein +/–-saldo merkittiin laituri Antti Niskaselle, jonka positiivinen vaikutus oli lopun piste-eroon nähden yllättävän korkea 23.

– Spencer on päässyt hyvin joukkueeseen mukaan, vaikka alla on vasta kahdet yhteiset harjoitukset, kommentoi Kauhajoen päävalmentaja Janne Koskimies uuden pelaajansa toista perättäistä vaikuttavaa suoritusta.

KTP:llä edukseen erottui 22 pistettä ja kahdeksan levypalloa tilastoinut Byron Wesley. Myös Joonas Lehtoranta teki hyvää työtä 16 pisteellä ja viidellä syötöllä.

– Olimme valmistautuneet Kauhajoen säkittävään puolustukseen, ja sitä vastaan pallon liikkeen pitää olla hyvää. Meillä oli ensimmäisellä jaksolla vain kolme syöttöä, ja vasta toisella jaksolla lukua saatiin nostettua. Omaan peliini olin tyytyväinen, vaikka eihän se lämmitä, kun häviämme, totesi Lehtoranta.

Voittoja koettiin playoff-viivan alapuolellakin

Korihaiden ahdinko jatkui kotikentällä, kun Kobrat kävi hakemassa pisteet mukaansa tuloksella 82–94. Molemmat joukkueet ovat parhaillaan playoff-viivan alla, mutta Korihaiden tilanne on poikkeuksellisen synkkä. Uudenkaupungin ylpeydellä on tilillään vain kolme voittoa ja 21 tappiota, ja edellä menevään Uraan on välimatkaa peräti kahdeksan pistettä.

Kobrien kovin pistemies ottelussa oli Jordan Capps 26:lla, ja Korihaiden puolella tilastoa johti Richaud Pack 21:llä.

– Emme voi voittaa ketään, ellei meiltä löydy ylienergiaa. Sitä yritimme hakea, mutta ei tullut, kommentoi Korihaiden päävalmentaja Jarno Nikula.

Sarjataulukon yhdeksättä sijaa pitävä Lahti Basketball puolestaan otti kotivoiton seitsemännellä sijalla majailevaa BC Nokiaa vastaan. Tiukka peli ratkesi lopulta luvuin 77–75.

Lahden parhaat pisteet säkitti Devante Wallace, jolta niitä löytyi ottelun päätteeksi 15. Logan McLane säesti 14 pisteellä ja kahdeksalla levypallolla. Hävinneen BC Nokian valopilkut numeroiden osalta olivat Stacy Davis 20 pisteellä ja Demarcus Holland 17 pisteellä ja seitsemällä levypallolla.

Nokian päävalmentaja Greg Gibson nosti ottelun jälkeen hattua kuitenkin nimenomaan Lahden Vesa Mäkäläiselle, joka teki tärkeät pisteet ratkaisevalla hetkellä.

– Varsinkin Mäkäläisen kolmonen lopussa oli meille kohtalokas. Meillä oli hyviä paikkoja, mutta emme osanneet viimeistellä. Meillä oli kuitenkin vain 10 menetystä koko ottelussa, kommentoi Gibson.