Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa Ville Tahvanaisen edustama Bradley voitti Missouri Valley -konferenssissa Evansvillen kahdellakymmenellä pisteellä, mikä tarkoittaa Bravesille suurinta vierasvoittoa konferenssiotteluissa kahteenkymmeneen vuoteen.

Bradley teki ottelun ensimmäiset yhdeksän pistettä eikä katsonut taakseen, kun Evansville kaatui loppunumeroin 72-52 (34-19). Tahvanainen pelasi kuudentena miehenä 19 minuuttia, joiden aikana hän säkitti kahdeksan pistettä, repi kaksi levypalloa ja tarjoili kolme koriin johtanutta syöttöä.

Elias Valtosen edustama Arizona State otti kovan voiton Pac-12-konferenssissa, kun Oregon State kaatui Sun Devilsin toimesta loppunumeroin 82-76 (36-25). Valtonen riisti kerran kuudessa peliminuutissa, mutta jäi pisteittä.

Southeastern-konferenssissa Olivier Nkamhoua ja Tennessee voittivat Mizzoun 69-59 (32-28). Tennessee pelasi tukeutuen vahvasti kuuden miehen rotaation, jonka ulkopuolelta Nkamhoua pääsi kentälle seitsemäksi minuutiksi keräten tilastoriviinsä yhden syötön ja yhden torjunnan.

Raitanen ja San Francisco voittokantaan konferenssiotteluissa

Remu Raitanen ja San Francisco ylsivät ensimmäiseen voittoonsa kahden tappion jälkeen West Coast -konferenssissa voittamalla Santa Claran 61-80 (23-35). Raitanen pelasi 16 minuuttia, joiden aikana hän säkitti kuusi pistettä, repi neljä levypalloa ja jakoi yhden syötön.

Tuukka Jaakkola ja Cal Poly aloittivat Big West -konferenssin pelit arkiviikolla häviten UC Santa Barbaralle 63-45 (36-28). Jaakkola pelasi viisikossa 19 minuuttia, joiden aikana syntyi kaksi pistettä, kolme levypalloa ja yksi syöttö.

Ohio Valley -konferenssissa Hannes Pöllän edustama UT Martin selätti puolustuksensa turvin Tennessee Staten 74-87 (30-41). Pöllä haki yhden levypallon kahdessa peliminuutissa.