Vaikka Serbia-koriksen 2010-luvun suurin nimi pelinrakentaja Milos Teodosic ei vastoin ennakkotietoja maansa EM-karsintaryhmään helmikuun ikkunassa liitykään, on hallitseva EM-hopeamitalisti tuttuun tapaan fyysinen, kärsivällinen ja äärimmäisen vaarallinen joukkue, johon uuden päävalmentaja Igor Kokoskovin sisääntulo tuo oman yllätyselementtinsä.

Pääosin entisen Jugoslavian alueen suurseurojen pelaajista koottu Serbian EM-karsintaryhmä on vakuuttavaa luettavaa kenelle tahansa eurooppalaiseen huippukoripalloon perehtyneelle – unohtamatta yksittäisiä Espanjan ja Venäjän liigan pelaajia tai Kiinassa elantoaan tahkovaa, vuoden 2015 EM-kisajoukkueen sentterijätti Miroslav Raduljicaa.

Susijengin apuvalmentaja Mikko Larkas toteaakin, että oli kentällä sitten lähes kuka tahansa serbipelaaja, Serbian peli pysyy vuodesta toiseen samankaltaisena: kärsivällisenä, fyysisenä ja tehokkaana.

– Serbian pelaajilla on yleisesti ottaen todella korkea koripallo-ÄO. Hyvin organisoituja, kurinalaisia pelaajia, jotka avoimelle kentälle päästessäänkin ovat erittäin vaarallisia. Heidän isonsa viimeistelevät erittäin hyvin läheltä koria, jonka lisäksi heiltä löytyy usealta pelipaikalta kaukoheittovoimaa. Jokainen serbipelaaja osaa pelata monipuolisesti, mikä tekee heistä aina vaikean vastustajan, Larkas analysoi Koripalloliiton tiedotteessa.

Jalkavaivojen vuoksi viime kesän MM-kisat väliin jättäneen pelinrakentajavelho Milos Teodosicin uutisoitiin vielä viikko sitten liittyvän Serbian EM-karsintavahvuuteen, mutta alkuviikolla serbialaiset ilmoittivat joukkueen joutuvan tulevan EM-karsinnoissa toimeen ilman Teodosicin palveluksia. Vaikka Teodosic onkin nyt sivussa ”kotkien” kokoonpanosta, Larkas korostaa, että Serbian takakentältä löytyy edelleen runsaasti laatua.

– Paras arvio tällä hetkellä on, että kokoonpanon puhtaimpana pelinrakentajana Nikola Rebic astuu Teodosicin kenkiin aloitusviisikossa ja hän vaihtelee pelintekovastuuta Ognjen Jaramazin kanssa, joka on pelaajatyyppinä vähän isokokoisempi ja urheilullisempi korintekijä.

Yllätyselementin Serbian peliin tuo edellisissä EM-kisoissa Slovenian Euroopan mestaruuteen luotsanneen Igor Kokoskovin saapuminen Serbian päävalmentajan tuolille. ”Kultasormi-Kokoskov” sai Slovenian pelaamaan äärimmäisen nykyaikaista ja tehokasta koripalloa. Nähtäväksi jää, kuinka Kokoskov vaikuttaa Serbian maajoukkueen peliin.

– Pitää muistaa, että torstain ottelu on Kokoskovin ensimmäinen ottelu Serbian peräsimessä koskaan. Kun edellisen kerran pelasimme Kokoskovin joukkuetta vastaan (Slovenia vuoden 2017 EM-kisoissa), heidän epätyypillinen skriinipelinsä aiheutti meille paljon vaikeuksia. Serbia osaa perinteisesti rankaista vastustajan erehdyksistä, Kokoskovin saapumisen myötä meidän täytyy olla kaksin verroin hereillä.

Susijengi ja Serbia kohtaavat torstai-iltana 20.2. klo 19.00 EM-karsintaottelussa. YLE TV2 televisioi ottelun suorana klo 18.45 alkaen.

Tarkkaile heitä – coach Larkaksen tärpit

Miroslav Raduljica (213 cm/32 v): ”Kaikki eurooppalaista koripalloa seuraavat tietävät Raduljican hyvin, vaikka hän on pelannutkin viime vuodet Kiinassa. Äärettömän hyvä iso mies, Euroopan parhaita lähietäisyyden korintekijöitä, joka skoraa selkä koriinpäin, rullaa korille skriinin jälkeen ja viime vuosina on heittänyt yhä tarkemmin kaukaa.

Marko Simonovic (203/33): ”Äärimmäisen kokenut ja todella kovaa pelaava laituri, jolla olisi oma paikkansa Serbian kokoonpanossa, vaikka kaikki pelaajat NBA-miehiä myöten olisivat mukana. Viime hetkien ratkaisija, jonka kanssa on oltava tarkkana.”

Nikola Rebic (188/25): ”Serbian EM-karsintakokoonpanon puhtain pelintekijä, jonka odotamme rakentavan joukkueensa peliä Teodosicin ollessa poissa. Lukee peliä äärimmäisen hyvin, ei hötkyile pallon kanssa ja osaa tarvittaessa itsekin ratkaista.”