HBA voitti ToPon ja nappasi tärkeät pisteet kamppailussa pudotuspelipaikoista. Lauantai-illan muita voittajia naisten Korisliigassa olivat FoA, Kouvottaret, PeKa ja EBT.

HBA-Märsky kohtasi paikallisvastustaja ToPon lauantain ensimmäisessä ottelussa. Kotijoukkue nappasi ottelusta tärkeän voiton 87-65 ja kasvatti eron kahdeksantena olevaan vierasjoukkueeseen kuuteen pisteeseen.

Märsky otti johtoaseman itselleen heti ensimmäisellä jaksolla. Joukkue vei ensimmäisen jakson nimiinsä 25-15, eikä enään luopunut johdostaan. Toinen jakso oli tasaisempi, mutta puoliajalla kotijoukkueen johto oli 12 pistettä.

Puoliajan jälkeen HBA varmisti voittonsa viemällä kolmannen neljänneksen 27-14. Ilman Alex Louinia pelannut ToPo vei viimeisen jakson, mutta sillä ei ollut vaikutusta ottelun voittajaan.

– Joukkueelta hieno taistelu, vaikka olimmekin takaa-ajajia koko ottelun. Ilman vahvistuksia kaikille pelaajille on nyt enemmän ratkaisupaikkoja tarjolla, ne pitää vain oppia käyttämään, ToPon päävalmentaja Niko Kuusi totesi Koripalloliiton tiedotteessa.

Awak Kuier teki ottelussa 27 pistettä ja otti kahdeksan levypalloa. Myös Ebba Pekonen pelasi pirteästi. Hänelle kirjattiin yhdeksän pistettä ja kahdeksan koriin johtanutta syöttöä.

Hanna Valkeinen oli vierasjoukkueen paras pisteiden valossa. Hän upotti 16 pistettä.

– Keskittyminen ei tänään ollut koko aikaa 100%. Meidän on pitänyt opetella pelaamaan pienemmällä pelaajamäärällä ja se asettaa pelaajia välillä epätavallisiin rooleihin kentällä, mutta siitä pitää oppia. Kommunikointi kentällä on avain joukkuepelaamiseen ja kun se on kunnossa, puolustuksemme toimii, saamme levypalloja ja pääsemme juoksemaan nopeita, HBA:n päävalmentaja Mirka Dettmann sanoi.

Forssan Alku nousi sarjassa kolmanneksi

Sarjakolmonen Tapiolan Honka matkasi Forssaan neljäntenä majailevan Alun vieraaksi.

Ensimmäinen puoliaika meni niukasti forssalaisille. Espoolaisjoukkueen Haiden Palmerin hyvistä otteista huolimatta puoliajalle mentiin seitsemän pisteen kotijohdossa.

Kolmannella jaksolla kotijoukkue kasvatti johtoaan. Honka ei enää viimeisellä jaksolla päässyt uhkaamaan FoA:aa.

Keondria Calloway pelasi hyvän ottelun. Hän upotti 28 pistettä, joista 12 pistettä kolmen pisteen heitoilla. Taru Tuukkaselle kirjattiin tupla-tupla 15 pisteellä ja 15 levypallolla.

Palmer tilastoi lopulta 25 pistettä.

Voiton ansiosta FoA ohitti Hongan sarjataulukossa.

Peli-Karhut liian vahva ViVelle

Sarjakärki Kotkan Peli-Karhut pelasi Vimpelin Vetoa vastaan kotikentällään. Kotkalaiset voittivat ottelun 100-78.

Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä ja vierasjoukkue pysyi pelissä hyvin mukana ensimmäisen jakson ajan. Vähitellen kotkalaisjoukkueen materiaalin leveys alkoi näkyä ja puoliajalla joukkue johti peliä 14 pisteellä.

Toisella puoliajalla kotijoukkue kasvatti johtoaan Zykera Ricen johdolla. Joukkueen johto kävi suurimmillaan 32 pisteessä.

Peli-Karhut dominoi ottelussa levypalloja. Joukkueelle kirjattiin 52 levypalloa, kun vieraille kirjattiin vain 34 levypalloa.

Rice upotti 31 pistettä ja keräsi 16 levypalloa. Zikera Lewis pelasi erityisesti ensimmäisellä puoliajalla hyvin ja upotti 28 pistettä. Vimpelin Amy Griffin teki 20 pistettä.

Kouvottaret Catzia vahvempi

Catz Lappeenranta matkasi Kouvolaan Kouvottarien vieraaksi. Sarjakakkonen oli ottelussa lopulta vahvempi ja pisteet jäivät Kouvolaan 82-65.

Ensimmäisellä puoliajalla vierasjoukkue pysyi hyvin pelissä mukana. Puoliajalla Kouvottaret johti peliä neljällä pisteellä.

Kotijoukkue teki ottelussa 29 pistettä hyökkäyslevypalloista ja meni toisella puoliskolla menojaan. Suurimmillaan johto kävi 18 pisteessä.

Ameryst Alston teki ottelun isoimman pistemäärän 31 pistettä. Hänelle kirjattiin myös viisi koriin johtanutta syöttöä. Claire Lamunu tilastoi tupla-tuplan. Hän teki 20 pistettä ja nappasi 17 levypalloa. Vierasjoukkueen tehokkain oli Erica Covile 22 pisteellä ja kymmenellä levypallolla.

EBT:lle voitto Hyvinkäältä

Espoon Basket Team kohtasi Hyvinkäällä HyPon. Vierasjoukkue vei ottelusta pisteet hyvän puolustuksensa ansiosta 72-49.

EBT piti kotijoukkueen ensimmäisellä puoliajalla 22 pisteessä. Myös HyPon puolustus toimi hyvin. Puoliajalle lähdettiin espoolaisten kahdeksan pisteen johtoasemasta.

Myös kolmannella jaksolla vierasjoukkue piti HyPon 11 pisteessä ja kasvatti johtonsa suurimmillaan 23 pisteeseen. HyPo pelasi ilman Kristina Balticia ja se näkyi joukkueen pelissä selvästi. EBT vei nimiinsä myös viimeisen neljänneksen ja otti tärkeän voiton pudotuspelipaikkoja ajatellen.

Hannah Little kirjasi tripla-tuplan 21 pisteellä, 14 levypallolla ja 11 riistolla. Erityisesti riistomäärä on sellainen jota ei joka päivä nähdä. Inga Orekhova debytoi EBT:ssä, mutta ei vielä kirjauttanut pisteitä. Titta-Riina Lepistö teki HyPolle 16 pistettä.