Korisliiga-legenda on tehnyt jatkosopimuksen – ”Vielä tuntuu että itsellä on kentällä paljon annettavaa”
Helsinki Seagulls ja 38-vuotias Korisliiga-legenda Timo Heinonen ovat solmineet 1+1 vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Heinonen on ollut osana Seagullsin kotimaista runkoa jo kaudesta 2015-2016 saakka.
Tulevana syksynä 22:een Korisliiga-kauteensa suuntaava Heinonen on pelannut kattavan uransa aikana kaikkien aikojen eniten Korisliigan otteluita, 855, joista Seagulls-paidassa on kertynyt 213.
Joukkueen päävalmentaja Jussi Laakso iloitsee syntyneestä jatkosopimuksesta.
– Olen erittäin iloinen siitä, että Timi jatkaa Seagullsissa myös seuraavalla kaudella. Hän on todella luotettava, esimerkillinen urheilija ja vahva osa meidän pelitapaamme ja nähtävästi ikääntyy punaviinin tavoin. Tästä kertovat myös kuluvan kauden tilastot. Jos vertaa peliaikaa syntyviin tehoihin, niin Timillä on menossa yksi uransa parhaista kausista. Näen, että sama trendi voi hyvin jatkua vielä pidempään.
198-senttisen ison laitahyökkääjän ja sentterin paikkaa pelaavan Heinosen uratilastot ovatkin upeaa luettavaa: 7856 pistettä / 3428 levypalloa / 755 syöttöä. Mitaleita palkintokaappiin hänelle on kerääntynyt viisi SM-pronssia, kolme SM-hopeaa, sekä kaksi Suomen Cupin hopeaa ja viimeisimpänä lisäyksenä tammikuussa Seagullsin riveissä saavutettu uran ensimmäinen kultamitali Suomen Cupista.
– Upea jatkaa Seagullsissa. Hieno ja loistavasti toimiva organisaatio jota on kunnia edustaa jatkossakin. Ja vielä tuntuu että itsellä on kentällä paljon annettavaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tätä asiaa Lauri Markkanen ihmetteli Susijengin ottelussa – ”Vähän turhauduin”
- Loppuunmyyty Veikkaus Areena sai mitä halusi – Lauri Markkanen: ”En vaihtaisi mihinkään”
- LeBron Jamesin agentti paljasti supertähden suunnitelmat
- Susijengi kaatoi Unkarin – näin suoriutuivat suomalaistähdet
- Nyt on nopeaa toimintaa – kaksi Korisliigan joukkuetta jo valmiina kauteen
- Näkökulma: Los Angeles Lakersin seurajohto epäonnistui – LeBron James antoi kaikkensa
- Tuomas Iisalon avainpelaaja kaupattiin – huippulupaukselle tehdään tilaa
- Nyt jysähti! Kesän suurin yllätyssiirto vie supertähden muualle
- Tuore NBA-mestari vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura
- Siirtoikkuna aukesi – Los Angeles Lakers laittoi rahat haisemaan
- Tällä kokoonpanolla Susijengi lähtee MM-karsintaan
- Nyt jysähti! Kesän suurin yllätyssiirto vie supertähden muualle
- Utah Jazz teki merkittävän muutoksen – avainpelaaja kaupattiin
- LeBron James lähdössä Lakersista? Tässä kolme todennäköisintä vaihtoehtoa
- Siirtoikkuna aukesi – Los Angeles Lakers laittoi rahat haisemaan
- Susijengi kaatoi Unkarin – näin suoriutuivat suomalaistähdet
- Historiallinen superkolmikko länsirannikolle? Näin sisäpiirin toimittaja paljasti
- LeBron James jatkaa uraansa – Lakersin aikakausi tulee päätökseen
- Nyt on nopeaa toimintaa – kaksi Korisliigan joukkuetta jo valmiina kauteen
- Tuore NBA-mestari vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura