Espanjan Liga Femenina 2 ei ole vielä virallisesti iskenyt lappua luukulle, mutta Anniina Äijänen, 24, ei elättele toiveita kauden jatkumisesta. Äijänen pelasi kokonaisuudessaan nousujohteisen kauden Universitario Ferrolissa ja meni pelaajana jälleen pykälän eteenpäin.

Liga Femenina 2 pelataan kahdessa lohkossa ja Ferrol lukeutui A-lohkon nousijasuosikkeihin. Sarjan keskeytyshetkellä Ferrol oli sarjassa jaetulla toisella sijalla ja etenkin vuodenvaihteen jälkeen joukkueen peli alkoi kulkea vahvasti.

– Joukkue tuntui tulevan paremmin yhteen kevätkaudella ja palaset alkoivat loksahdella. Tuntui, että meillä olisi ollut parhaat pelit vielä edessä, Äijänen toteaa Koripalloliiton tiedotteessa.

Sattumaa tai ei, niin joukkueen tulokset paranivat Äijäsen peliminuuttien kasvaessa ja Tampereen Pyrinnön kasvatti nousi loppukaudesta joukkueen avainpelaajaksi. Hän tilastoi kauden keskiarvoikseen lähes 19 minuuttia peliaikaa, 5,4 pistettä, 3,6 levypalloa ja 1,8 syöttöä.

– Totuin joukkueen systeemiin ja sitä kautta peliesitykset paranivat. Ei ollut sellaista painetta, kun tiesi mitä valmentaja haluaa ja mitä pitää tehdä.

Viime kaudella Äijänen pelasi Espanjan kovassa pääsarjassa Sedis Basquetin riveissä, mutta vaihtoi täksi kaudeksi sarjapykälää alemmas.

– Pääsarjassa on paljon laadukkaita pelaajia ja joukkueita eikä taso heittele siellä paljoa. Kaikki joukkueet ovat hyviä ja kärkijoukkueet voivat hävitä myös alempana oleville joukkueille. Kakkossarjassa taso sitten vaihtelee tosi paljon ja se oli pieni yllätys. Meidän lohkossa oli 5-6 hyvää joukkuetta, mutta sitten hännillä oli muutamia aika heikkoja ja nuoria joukkueita. Se on kuitenkin ihan kilpailullinen sarja ja kyllä joka matsissa sai ihan täysiä pelata, Äijänen arvioi sarjojen välisiä eroja.

Espanjan koripalloliitto ei ole vielä tehnyt lopullisia päätöksiä sarjakauden jatkon suhteen, mutta Suomeen ja Tampereelle palannut Äijänen epäilee sarjan jatkumista.

– En usko, että kausi jatkuisi enää. Amerikkalaispelaajatkin ovat kotimaassaan ja heidän paluunsa takaisin olisi vaikeaa. Toivottavasti ensi kausi päästäisiin kuitenkin aloittamaan aikaisessa vaiheessa.

Vaikka kauden loppuminen kesken harmittaa, niin kokonaisuudessaan Äijänen oli kauden antiin tyytyväinen.

– Kaudesta jäi tosi positiiviset fiilikset. Tykkäsin valmentajan pelityylistä, mutta siinä oli aluksi kaikille vähän oppimista, ja pääsin siihen kunnolla mukaan tämän vuoden puolella. Olen iloinen, että valmentaja pystyi tekemään kokoonpanoon muutoksia myös kesken kauden ja antoi lisää vastuuta. Muutenkin kausi oli kokemuksena hieno. Tykkäsin kaupungista, pelaajista ja seurasta.

Äijäsen mukaan kaudesta tarttui mukaan erityisesti pelirohkeutta sekä –silmää.

– Jos on vapaana, niin haluttiin että se heitto otetaan, eikä arkailla tai lähdetä enää syöttämään. Painotettiin, että ratkaisuja pitää ottaa. Opin myös lukemaan tilanteita paremmin kentällä.

Äijäsellä on jo pitkä rupeama ulkomailla, kun hän vietti ensin neljä vuotta USA:n yliopistossa ja nyt hän pelasi toisen kautensa Euroopassa ammattilaisena. Koti-ikävä ei ole vielä ehtinyt tulla, vaan tavoitteet siintävät edelleen ulkomailla.

– Vielä ei ole mitään tarkempia suunnitelmia tai tarjouksia, mutta haluaisin jatkaa ulkomailla. Katsellaan nyt rauhassa.

Anniina Äijäsen kauden tilastot