Lahti Basketball on solminut vuoden sopimuksen laituri Brandon Peelin, 25, kanssa.

201-senttinen Peel siirtyy Lahteen London Lionsin riveistä, jossa hän vietti viimeiset kolme kautta. Central Connecticutin Staten kasvatti oli kolmen kauden aikana erittäin pidetty persoona Lontoossa ja ison laiturin paikalla viihtyvä Peel tunnetaan erinomaisen joukkuepelaajana.

– Brandonin palkkaaminen noudattaa aiempien ulkomaalaisrekrytointien linjaa. Hän on saanut todella paljon suitsutusta edelliseltä valmentajaltaan erinomaisena ammattilaisena, hyvänä harjoittelijana ja älykkäänä pelaajana. Sitä kertoo myös se, että on viettänyt kolme perättäistä kautta Brittien top2-joukkueessa. Brandonin pelaaminen ei ole näyttävää, mutta tehokasta. Hän ei juuri tee vääriä liikkeitä kentällä. Miehen arvo näkyy joukkueen voittosarakkeessa, ei niinkään omissa tilastoissa. Brandon erinomaisen aktiivinen joukkuepuolustaja, jonka sivuttaisliike on isoksi pelaajaksi nopeaa. Hän pystyy puolustamaan pelipaikkoja 3-5. Erinomaisena levypallopelaajana hän pystyy nopeuttamaan peliämme, sillä Brandon on hyvä pallonkäsittelijä ja tuo vaihtoehtoja avoimelle kentälle. Brandon on tyypillinen pienten yliopistojen sisäpelaaja, joka on Euroopassa vuosi vuodelta kehittänyt ulkopelaamistaan. Viimeisen kahden vuoden aikana hän on heittänyt kolmoset yli 40 %:n tarkkuudella. Tavoitteenamme on jatkaa tätä kehitystyötä hänen kanssaan. Ajatuksena on peluuttaa häntä ajoittain jopa kolmosena, mutta pääpelipaikkana on ison laitahyökkääjän tontti. Hän vahvistaa tavoitettamme olla isompi mahdollisimman monella pelipaikalla. Tämä yhdistettynä puolustus- ja siirtymiskonseptiimme tekee meistä joukkueen, joka rikkoo viime vuosina nähtyjä pelaamisen trendejä Korisliigassa, kommentoi päävalmentaja Pieti Poikola lahtelaisten sivuilla.

Lahti Basketballilla on sopimukset Brandon Peelin, Alex Campbellin, Wayne McCulloughin, Vesa Mäkäläisen, Henri Ventoniemen, Arttu Saarijärven, Ville Karvosen ja Ali Aholan kanssa. Joukkuetta valmentaa Pieti Poikola. Lisää sopimuksia on luvassa ensi viikolla.