Entinen Korisliiga-pelaaja syyttää valmentajan käyttäneen n-sanaa – ”Hän oli onnekas ettemme vetäneet häntä turpaan”
Korisliigassa kausina 2014-2016 Bisonsissa ja Hongassa pelannut Ike Udanoh syyttää entistä valmentajaansa Nenad Vucinicia rasismista ja väittää Vucinicin käyttäneen n-sanaa.
Korisliigan jälkeen Udanoh on luonut uraa Euroopassa pelaten muun muassa Italiassa, Ranskassa ja Kazakstanissa. Kaudella 2018-19 Udanoh pelasi italialaisen Avellinon riveissä serbialaisen Vucinicin alaisuudessa.
– Ensimmäinen pelini Avellinossa. Pelasimme Trentoa vastaan vieraissa ja olimme puoliajalla häviöllä. Menemme pukukoppiin ja valmentaja käy kuumana. Hän sanoi: ”En tiedä mitä minun pitäisi sanoa teille, että alkaisitte pelata. Teidän pitää pelata kuin n******t, Udanoh kertoo uraansa läpikäyvällä videolla.
– Kaikki olivat aivan shokissa siitä mitä hän sanoi, Udanoh jatkaa.
Udanohin mukaan Vucinic ymmärsi ylittäneensä rajan ja kutsui tummaihoiset pelaajat koolle seuraavana päivänä. Sovintoyritys ei kuitenkaan vakuuttanut pelaajia.
– Hän tiesi mokanneensa. Yksi pelaajistamme sanoi hänelle, että hän oli onnekas, ettemme vetäneet häntä turpaan siinä pukuhuoneessa, sillä hän meni reilusti yli rajojen.
Viikko siitä ja Vucinic sai potkut.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt jysähti kesän isoin siirto – LeBron Jamesin uusi seura on Philadelphia 76ers
- Lahti Basketballin ulkomaalaiskvartetti on valmis – sortuuko kausi kuitenkin tähän?
- Seagullsiin saapuu puolustusmonsteri – Justin Abson voi olla sarjan paras puolustaja
- Lähde: NBA:ssa 15 miljoonan dollarin jatkosopimus – onko Jordan Walsh sen arvoinen?
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Hallitseva Suomen mestari vahvistuu monipuolisen laiturin myötä
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Mikael Jantusen suursiirrolle sinetti – tämän takia hän uskoo sopivansa Real Madridiin
- Lahti Basketball nappasi atleettisen donkkikoneen sentterikseen
- Koripalloon läjä sääntömuutoksia – taktiset rikkeet kuriin
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lähde: Tähtipelaaja lähdössä Mikael Jantusen tieltä NBA:han
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Jättisiirto: Mikael Jantunen menossa Real Madridiin – suomalaisten El Clásico odottaa