Korisliigassa rävähti siirtopommi – Pyrintö-legenda siirtyy paikallisvastustajan riveihin

BC Nokian Korisliiga-joukkue on tehnyt kaksivuotisen pelaajasopimuksen Korisliiga-legenda Antero Lehdon, 36, kanssa.

Lehdolla on takanaan aikamoinen ura, joka saa nyt jatko-osansa, kun hän hyppää Pispalanharjun kupeesta länteen kehätien ylitse Nokialle. Käytännössä Lehto palaa takaisin juurilleen, sillä hänen syntymäpaikkansa on Nokia, josta hänen vanhempansa muuttivat Lehdon syntymävuoden 1984 jouluksi Tampereen Pispalaan.

– Ensimmäisistä kontakteista saakka Nokiasta välittyi fiilis, että minut ihan oikeasti sinne halutaan. Jo pelkästään senkin perusteella on hienoa tulla Nokialle, Lehto aloittaa BC Nokian tiedotteessa.

– Itselle oli aika hakea uusia tuulia uralla, kun kuitenkin Pyrinnössä olen pelannut yhtäjaksoisesti vuodesta 2007 saakka. Siviilielämä on sellaisessa tilanteessa, etten mielelläni paikkakunnalta poistuisi. Tällainen mahdollisuus kun tuli, niin hyvillä mielin siihen tartuin. Ilman muuta myös päävalmentaja Gibsonin alaisuudessa pelaaminen kiinnosti.

Vaikka ura jatkuu jo kolmatta vuosikymmenettä, niin tahti ei ole hiipunut. Päinvastoin. Tilastollisesti Lehdon edelliskausi Pyrinnössä oli jopa yksi hänen uransa parhaista: 13,1 pistettä, 2,9 levypalloa ja 4,1 syöttöä ottelua kohden.

– Kauden päättyessä analysoimme heti, mitä voimme tehdä paremmin tulevaisuudessa. Yksi isoista asioista oli johtajuus, jota Antero tuo ehdottomasti. Hänen historiansa puhuu puolestaan. Väsymätön työntekijä, joka saapuu saliin ensimmäisenä ja lähtee viimeisenä. Lisäksi hänellä on allaan hemmetinmoinen kausi, Näätien päävalmentaja Greg Gibson aloittaa.

– Anteron kohdalla ei tarvitse pohtia, mitä hän tuo kentälle. Tiedät jokainen kerta, että hän tuo parhaansa. Olen todella innoissani, että pääsen tekemään töitä hänen kanssaan.

Lehto aloitti pääsarjauransa Tampereen fuusioseura Pyrbasketin riveissä 16-vuotiaana kaudella 2000/01. Lopullinen läpimurto pääsarjassa tapahtui kolme vuotta myöhemmin Lehdon vääntäessä Pyrbasketille keskimäärin 12,7 pistettä, 2,2 levypalloa ja 1,5 syöttöä ottelua kohden ansaiten Korisliigan vuoden kehittyneimmän pelaajan palkinnon.

Kun Raholan Pyrkivän ja Tampereen Pyrinnön välinen Pyrbasket-fuusio purettiin kauden 2004/05 jälkeen, Lehto on pysynyt valtaosin kasvattajaseuransa riveissä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Kaudella 2006/07 Lehto vietti yhden kauden Korihaissa ja helmikuussa 2015 Lehto siirtyi Italian pääsarjassa Serie A:ssa pelanneeseen Pallacanestro Vareseen. Siirtoa edeltävällä kaudella hänet valittiin samana kautena Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden kehittyneimmäksi pelaajaksi. Sen lisäksi kesällä hän murtautui Susijengin MM-kisajoukkueeseen.

Lehdon meriittilista hänen kahdenkymmenen pelikautensa aikana on aikamoinen: kolme Suomen mestaruutta (2010, 2011, 2014), yksi Suomen Cup -voitto (2013), Korisliigan vuoden pelaaja (2014), vuoden puolustuspelaaja (2012) ja vuoden kehittynein pelaaja (2004, 2014). Aikuisten maajoukkuepelejä Lehdolle on kertynyt 13 kappaletta.

Lehdon lisäksi Näädillä on pelaajasopimukset tulevasta kaudesta Lassi Nikkarisen ja Antti Ahosen kanssa. Päävalmentajana jatkaa Greg Gibson, jonka apuna ovat valmentaja Tero Vasell ja fysioterapeutti Tommi Tatti.

Lähde: BC Nokian tiedote


Real Madrid – Villarrealia | JÄTTIKERROIN 50.00 REAL MADRIDILLE

1. Avaa pelitili NordicBetille.
2. Talleta – saat talletuksesi tuplana 100€ asti.
3. Nappaa jättikerroin 50.00 Real Madridin voitolle ja lyö veto!