Tampereen Pyrintö ja 32-vuotias laituri David Gonzalvez ovat solmineet tulevaa kautta koskevan sopimuksen. Kokenut Gonzalvez on pelannut Korisliigaa jo yhteensä neljän kauden ajan.

Pyrinnön faneille mies on erittäin tuttu Kouvolan Kouvojen ja Pyrinnön viime vuosien mittelöistä. Päättyneellä koronakaudella Gonzalvez esiintyi kaikissa Kouvojen 36 ottelussa tehtaillen 13,4 pistettä, 2,3 levypalloa ja 3,8 syöttöä ottelua kohden.

Richmondin yliopiston kasvatti aloitti ammattilaisuransa Hollannissa, josta matka jatkui Itävaltaan. Gonzalvez palasi vielä kaudeksi Hollantiin ennen saapumistaan Suomeen. Ensimmäisen kerran miehen otteista Korisliigassa saatiin nauttia kaudella 2014-15, kun hän pelasi silloisen Namika Lahden riveissä. Kausi Lahdessa poiki seuraavalle kaudelle sopimuksen Kouvolaan Kouvojen riveihin. Kauden päätteeksi Gonzalvez pääsi nostelemaan Pantteri-patsasta, kun Kouvot päihitti Pyrinnön finaaleissa.

Mestaruuden jälkeen Gonzalvez suuntasi Saksaan kahdeksi kaudeksi, mutta palasi Kouvolaan kaudeksi 2018-19. Gonzalvez oli johdattamassa Kouvoja hieman yllättäen jälleen finaaleihin, mutta tuolloin Karhu Basket oli vahvempi ja kaulaan ripustettiin hopeamitali. Mennyt kausi oli siis Gonzalvezin kolmas Kouvolassa, roolin hieman muuttuessa aiemmista kausista. Gonzalvez toimi joukkueen kapteenina ja johtajana. Kokenut pelimies oli erittäin arvostettu ja pidetty pelimies Kouvolassa ja hän tulee varmasti tuomaan samoja aineksia Pyrintöön.

Gonzalvezin odotetaan tuvan Pyrintöön johtajuutta ja esimerkkiä. Mies on jo harjoitellut Pyrinnön mukana ja tutustunut uuteen kotisaliinsa.

– Vaimoni opiskelee vielä Tampereella, joten siirtyminen Pyrintöön oli helppoa. Olen innoissani mahdollisuudesta liittyä organisaatioon ja lähden metsästämään menestystä joukkueen kanssa. Tässä tavallaan sulkeutuu yksi ympyrä. Kevään 2016 finaaleissa pelasin Anttia (Nikkilä) ja Damonia (Williams) vastaan ja nyt he ovat täällä valmentajina. Mukava päästä heidän kanssaan samaan organisaatioon, Gonzalvez taustoittaa siirtymistään Tampereelle Pyrinnön sivuilla.

Pyrinnön päävalmentaja Miikka Sopanen on mielissään Gonzalvezin sopimuksesta.

– David pystyy auttamaan joukkuettaan monella eri tavalla. Mukanaan hän tuo aimo annoksen johtajuutta ja ammattimaista esimerkkiä. Olen iloinen, että David pelaa ensi kaudella meillä, kiitokset Elisalle tästä hankinnasta.

Pyrinnöllä on tällä hetkellä pelaajasopimukset David Gonzalvezin, Lassi Kilpisen, Justus Kilpisen, Panu Peltokankaan ja Valtteri Leppäsen kanssa. Lisää pelaajasopimuksia on luvassa lähiaikoina.