Daniel Janssonin apuvalmentama Ulm eteni Saksan Bundesliigan lopputurnauksen välieriin. Petteri Koposen kausi sen sijaan päättyi, kun Bayern München putosi jatkosta. Espanjassa Sasu Salinin vahva pelivire jatkui, mutta Teneriffa hävisi jälleen.

Ulm lähti turvallisesta 40 pisteen johtoasemasta toiseen osaotteluun Daniel Herbertin apuvalmentamaa Frankfurt Skylinersia vastaan eikä ottanut jalkaa kaasulta toisessakaan osaottelussa. Ulm takoi taululle voittolukemat 96-69 (47-48) ja eteni jatkoon yhteistuloksella 197-130. Ulm kohtaa välierissä Ludwigsburgin.
Ottelutilastot

Hallitseva mestari Bayern München joutui lähtemään neljän pisteen takamatkalta toiseen osaotteluun Ludwigsburgia vastaan ja oli pitkään jatkopaikassa kiinni, mutta lopulta 74-73 (45-36)-voitto ei riittänyt viemään joukkuetta välieriin. Ludwigsburg voitti otteluparin yhteistuloksella 160-157. Koponen heitti ottelussa yhden pisteen, otti kaksi levypalloa ja antoi kaksi syöttöä.
Ottelutilastot

Espanjassa Sasu Salinin Teneriffa koki toisen tappionsa hävitessään Baskonialle 72-79 (33-44). Salin oli jälleen joukkueensa parhaimmistoa heittämällä 13 pistettä. Lisäksi tilastot karttuivat yhdellä levypallolla ja kahdella syötöllä. Teneriffa on hävinnyt molemmat alkulohkonsa ottelut ja kohtaa seuraavaksi sunnuntaina Bilbaon.
Ottelutilastot