Naisten maajoukkue kohtaa Latvian elokuussa – ”Hemmetin hauskaa päästä pelaamaan”

Suomen naisten maajoukkue saa kohokohdan kesälleen elokuun alussa, kun Susiladies matkustaa vieraspelireissulle Riikaan, jossa Suomi kohtaa Latvian lauantaina 8.8. ja sunnuntaina 9.8.
– Iso kiitos Latvian suuntaan, että nämä pelit järjestyivät. Jokaisella pelaajalla on niin pitkä tauko edellisistä peleistä, että on yksinkertaisesti hemmetin hauskaa päästä pelaamaan, Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen sanailee Koripalloliiton tiedotteessa.
Susiladies on läpi kesän harjoitellut Open Gym -periaatteella Helsingissä laajalla kokoonpanolla. Harjoituksissa on nähty niin kokeneemman kaartin maajoukkuepelaajia, NCAA:ssa kouliintuneita tulevaisuuden nimiä että juniorimaajoukkueiden kärkipelaajia.
– Meillä alkaa olemaan aika laaja pohja. Kun näitä pelaajia alkaa siirtymään yliopistosta ammattilaiskentille, niin on hienoa nähdä, miten he pärjäävät, Salminen sanoo.
Salminen kertoo, että kesästä osa on käytetty Susiladiesin pelityylin päivittämiseen.
– Olemme samalla kehittäneet elementtejä, joita viedään meidän korikseen jatkossa. Hyökkäyksessä olemme keskittyneet siihen, että tehdään täydellä vauhdilla ja hyvin asioita. Olemme panostaneet laatuun sen sijaan, että meillä olisi paljon liikkuvia osia, Salminen aloittaa.
– Puolustuspäässä mennään entistä enemmän koko kentällä ja pyrimme rikkomaan vastustajan hyökkäyksiä. Ajatuksena on, että vastustajat joutuvat suojelemaan palloa eivätkä pääse rakentamaan peliä rauhassa. Siihen suuntaan olemme menneet koko ajan, mutta nyt on otettu askel eteenpäin.
Viralliselle Latvia-otteluihin valmistavalle leirille Kisakallion Susi Training Centeriin 31.7.-2.8.2020 Susiladies kerääntyy noin viidentoista pelaajan voimin.
Susiladiesin EM-karsinnat jatkuvat aikataulussa
FIBA teki kesäkuisessa kokouksessaan päätöksen jatkaa karsintoja vuoden 2021 naisten EM-kisoihin alkuperäisen aikataulun mukaisesti. Tämä tarkoittaa, että Susiladies pelaa marraskuussa EM-karsintaottelut Ukrainaa (vieraissa) ja Portugalia (kotona) vastaan suunnitellusti.
Ranskan ja Espanjan yhdessä järjestämien EM-kisojen loppuvaihetta viilattiin FIBA:n toimesta pienesti. EM-kisojen loppuvaihe piti alun perin järjestää Pariisissa, mutta paikkakunnaksi vaihdettiin Espanjan Valencia.
Susiladies aloitti EM-karsintaurakkansa marraskuussa 2019, jolloin Suomi hävisi vieraissa Portugalille ja kotikentällään Belgialle. EM-kisoihin pääsee jokaisen yhdeksän lohkon ensimmäinen ja viisi parasta toiseksi sijoittunutta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia