Susijengin konkarit eivät luovu paikastaan ilman taistelua – ”Parhaat näytöt palkitaan”
Susijengi kohtaa keskiviikkona ja torstaina harjoitusottelussa Viron. Suomi lähtee otteluun nuorella joukkueella, mutta kokeneet arvokisakävijät eivät ole valmiita luovuttamaan paikkaansa ilman taistelua.
Mikko Koivisto allekirjoittaa näkemyksen, jonka mukaan ”sukupolvenvaihdos” on terminä turhan yksioikoinen – pikemminkin maajoukkueympyröissä luotetaan pidempään prosessiin, jossa kilpailu pelipaikoista on vuosi vuodelta kovempaa, päivän kunto ratkaisee ja maajoukkueympyröistä jättäytyneen pelaajan tilalle löytyy putkesta uusi.
– Koko ajanhan meille on viime vuosien aikana noussut uusia kavereita vähintäänkin haistelemaan miesten maajoukkuetunnelmaa ja muutamat ovat olleet valmiita pelaamaan isommissakin rooleissa, Koivisto viittaa mm. Mikael Jantusen, Topias Palmin ja Edon Maxhunin väkeviin Susijengi-sisääntuloihin viimeisen parin vuoden aikana, Koivisto kertoo Koripalloliiton kotisivuilla.
– Meillä on tosi kovatasoisia junnuja tulossa, mutta heidän breikkauksensa Susijengiin on myös kiinni siitä, miten vanhemmat äijät pysyvät kunnossa. Parhaassa tilanteessa ollaan silloin, kun ihan kaikki äijät vanhemmista nuorimpiin ovat terveinä ja pelipaikat ratkaistaan niin, että parhaat näytöt palkitaan.
Koivisto aloitti oman miesten maajoukkueuransa 20-vuotiaana kesällä 2008 huomiota herättävällä tavalla: upottamalla vierasottelussa Liettuaa vastaan 17 pistettä Sarunas Jasikeviciusin vartioinnissa. Armoitettuna heittäjänä Koivisto löysi paikkansa Susijengin rotaatiossa jo varhaisella iällä. Samalla hän kuitenkin huomauttaa, että joukkueen sisäinen kilpailuasetelma on kehittynyt kahdessatoista vuodessa – lahjakkaaltakaan parikymppiseltä ei voi odottaa riemumarssia rotaatioon.
– Susijengissä pelaaminen vaatii pelaajalta tosi paljon paitsi fyysistä valmiutta, myös henkistä kypsyyttä. Susijengin menestyksessä jatkuvuus on ollut iso osatekijä ja kilpailu on niin kovaa, että lahjakkaaltakin nuorelta kaverilta voi mennä useampi vuosi, ennen kuin hän pystyy lunastamaan minuuttinsa maajoukkuetasolla, Koivisto arvioi.
– Hyvä junnumaajoukkueura on tärkeä ensiaskel, mutta siitä on vielä useampi askel pisteeseen, jossa voi pelata ammattilaisena, on se sitten kotimaassa tai ulkomailla ja sitä myötä Susijengissä. Ja me veteraanit tietysti jeesataan parhaamme mukaan.
Koiviston mukaan keskiviikon ja torstain Viro-maaottelut toimivat paitsi kurkistusikkunana Susijengin 2020-lukuun, myös ”talenttipoolina” pelikauden 2020–21 EM-karsintoja ajatellen.
– Siellä on useampikin pelaaja, joilta on lupa odottaa tulevina vuosina isoa rastia Susijengissä.
Susijengi ja Viro kohtaavat Tapiolan urheiluhallissa ke 29.7. klo 19.00 ja Lohjan Kisakallion Susi Training Centerissä to 30.7. klo 19.00. Yle TV2 televisioi molemmat ottelut.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- BC Nokialle yleisöennätys – tappio tuli
- Seagullsilla on suurin budjetti – erot valtavia
- Luka Doncic joutui yllättäen sivuun
- Peli-Karhut yrittää palauttaa dynastiansa
- LeBron James – ”Epäreilua odottaa meiltä mitään”
- Susijengissä loistanut Calle lopettaa uransa
- Viron NBA-pelaajalle tuli takaisku
- Tampereen Pyrintö sai Susijengin pelaajan
- Kongon NBA-legenda on kuollut
- Pelicans teki kaksivuotisen sopimuksen ”Grand Theft” -pelaajan kanssa
- Magic Johnsonilta karu vinkki LeBron Jamesin pojalle
- Los Angeles Clippersille 47 miljoonan sopimus
- Pelicans teki kaksivuotisen sopimuksen ”Grand Theft” -pelaajan kanssa
- Luka Doncic joutui yllättäen sivuun
- Awak Kuier loisti jälleen Italiassa
- New York Knicks teki kovan pelaajahankinnan
- Viron NBA-pelaajalle tuli takaisku
- LeBron James – ”Epäreilua odottaa meiltä mitään”
- Tampereen Pyrintö sai Susijengin pelaajan
- Kongon NBA-legenda on kuollut