Antero Lehdon treenimatka kasvoi joillakin minuuteilla, kun mies vaihtoi Pyrinnön BC Nokian näätäpaitaan alkavaksi kaudeksi. Lehto odottaa tositoimiin pääsemistä pikkupoikamaisella innokkuudella.

Yksi Korisliiga-kauden siirtoyllätyksistä oli Antero Lehdon siirtyminen 19:n Pyrintö-kauden jälkeen paikallisvastustaja BC Nokian pelipaitaan.

687 Korisliigan runkosarjaottelua pelannut Lehto on Korisliigassa ennen tätä kautta edustanut kasvattajaseuraansa 2000-luvulla yhtä kautta lukuun ottamatta, kun kauden 2006-07 hän pelasi Uudenkaupungin Korihaissa.

Kulunut kesä on kaikille ollut poikkeuksellinen. Vaikka asiassa on ollut omat ikävyydet, Lehto on pyrkinyt kohtaamaan asiat positiivisella mielellä.

– Tärkein asia on se, että perhe on pysynyt terveenä, joka on keväästä asti ollut päällimmäisenä mielessä varmasti kaikilla. Koronapandemia on kuitenkin ollut sellainen asia, johon itse on voinut vaikuttaa hygieniaohjeita noudattaen muuten varsin vähän vaikuttaa. Se, että tässä on yrittänyt tehdä parhaansa, on toiminut tässäkin asiassa, Lehto sanoo Koripalloliiton sivuilla.

Lehto, 36, oli tällä viikolla neljän miespelaajan ja kolmen naispelaajan kanssa Korisliigan uuden mediakumppani Nelonen Median promokuvauksissa Helsingissä. Pelaajat silmin nähden nauttivat vanhojen kilpakumppaniensa tapaamisesta. Kuvausten lomalla ei hiljaista hetkeä päässyt syntymään, kun toisilleen tutut taisteluparit pääsivät vaihtamaan kuulumisiaan.

– Yleensä kauden jälkeen takki on ollut tyhjä. Nyt paluu urheilun pariin tuli nopeasti, kun huhtikuussa oli jo kova nälkä päästä treenaamaan, kun aiemmin samoihin aikoihin olivat vielä pudotuspelit käynnissä.

Yleensä kesäisin Lehdon harjoittelu on pääasiassa tapahtunut ilman palloa. Nyt Nokian palloiluhallilla pallo on ollut kuluttanut korisukkaa Lehdon toimesta poikkeuksellisen paljon fysiikka- ja juoksuharjoittelua unohtamatta.

– Toivottavasti tämä tulee näkymään myös ensi kauden otteissa. Toki niin sanottu pelikunto on vielä kaukana siitä, mitä se kauden aikana tulee olemaan. Nyt tuntuu siltä, että hyvät pohjat on kesän aikana saatu rakennettua, kun on ollut ylimääräistä aikaa.

– Suurin muutos oli kuitenkin harjoitusmatkan kasvaminen viidestä minuutista 12:een, Lehto virnistää.