Suomalaispeluri palaa kotimaan kentille parin vuoden tauon jälkeen
Naisten Korisliigaan valmistautuva Forssan Alku sai ensi kauden joukkueeseensa tärkeän palasen, kun kaksi edelliskautta Saksassa Bundesliigassa pelannut Heta Äijänen teki Alun kanssa vuoden mittaisen sopimuksen.
23-vuotias 186-senttinen Äijänen on Tampereen Pyrinnön kasvatti, joka pelasi ennen Saksaan lähtöään neljä kautta Korisliigaa Pyrinnössä, Catzissa ja Äänekosken Huimassa.
Saksassa Äijänen pelasi Donau-Riesin joukkueessa, jossa samaan aikaan pelasi myös FoA:ssa pelaava Anni Mäkitalo.
– Päätin jäädä Suomeen, koska opiskeluni Jyväskylässä on ollut kaksi vuotta tauolla. Saatan opiskelun loppuun ja pelaan samalla koripalloa, Äijänen kertoo Forssan Lehdessä Koripalloliiton mukaan.
– Alku on koonnut kilpailukykyisen joukkueen, harjoittelu on hyvätasoista ja täällä osataan pitää naiskoripallosta hyvää huolta, Äijänen jatkaa.
Äijänen on pelannut 33 nuorten maaottelua ja neljän kauden aikana naisten Korisliigassa otteluita on kertynyt 98, joissa Äijänen on viimeistellyt 4,7 pistettä ottelua kohden.
– Saksassa peli on aggressiivisempaa ja uskon pystyväni tuomaan Alulle samaa aggressiivisuutta sekä hyökkäys- että puolustuspäähän.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Oklahoma City iski takaisin – Wembanyamalla ei riittänyt
- Suomi perustaa viralliset 3×3 maajoukkueet – hieno mahdollisuus koripalloilijoille
- Levännyt New York aloitti voittoisasti
- Salon Vilpas mestari – suurlupaus liekeissä
- Nyt nähtiin parempaa Awak Kuieria
- NBA-pelaajien välinen kysely paljasti erikoisen tiedon Tuomas Iisalon joukkueesta
- Varoitus muille NBA-joukkueille – täältä tulee Victor Wembanyama
- LeBron James on edelleen liigan halutuin pelaaja – tässä syy:
- Shai Gilgeous-Alexanderilla vielä pitkä matka
- NBA:n ”moraalinen finaali” lännessä
- NBA-pelaajien välinen kysely paljasti erikoisen tiedon Tuomas Iisalon joukkueesta
- Hurja nöyryytys seiskapelissä – konferenssifinaaliparit selvillä
- LeBron James on edelleen liigan halutuin pelaaja – tässä syy:
- Suomi perustaa viralliset 3×3 maajoukkueet – hieno mahdollisuus koripalloilijoille
- Salon Vilpas mestari – suurlupaus liekeissä
- Kataja jatkaa taistelua – huipennus seiskapelissä
- Nyt nähtiin parempaa Awak Kuieria
- Toinen MVP-palkinto putkeen – tätä miestä on vaikea pysäyttää
- Varoitus muille NBA-joukkueille – täältä tulee Victor Wembanyama
- Tässä on NBA:n paras pelaaja