Susiladiesin takapelaaja Linda-Lotta Lehtoranta, 28, nähdään myös tulevalla kaudella naisten Korisliigassa, kun kolme Suomen mestaruutta voittanut Lehtoranta ja Peli-Karhut ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Sopimus sisältää ulkomaanoption.

Ulkomailla Saksassa, Tshekissä ja Belgiassa pelannut Lehtoranta palasi Suomeen kaudeksi 2017/18, minkä jälkeen hän on edustanut kotikaupunkinsa Kotkan PeKaa siitä lähtien. Edelliskaudella Lehtoranta väänsi keskimäärin 11,8 pistettä, 3,9 levypalloa ja 7,3 syöttöä ottelua kohden. Syöttökeskiarvo oikeutti KTP-kasvatin naisten Korisliigan ykkössijaan.

Kokonaisuudessaan Lehtoranta on edustanut Suomessa pääsarjatasolla PeKaa jo yhdeksän kauden verran. Mielettömään uraan mahtuu jo kolme Suomen mestaruutta, kaksi Suomen cup -pyttyä, kolme valintaa vuoden puolustuspelaajaksi ja vuoden tulokkaan palkinto.

Lehtoranta on pelannut urallaan yhteensä 63 ottelua naisten maajoukkueessa, jossa hän on ollut jo pitkään luottopelaaja. Edelliset edustukset löytyvät tältä kesältä, jolloin Susiladies voitti kahdesti Latvian vieraissa harjoitusmaaotteluissa.