Koripalloliitto teki kovan taloudellisen tuloksen

Koripalloliiton tilikauden tulos oli 477.127 euroa ylijäämäinen.
Toimintakausi 2019-20 oli liiton historiassa poikkeuksellinen: sarjakausi jouduttiin keskeyttämään 12.3.2020 koronaviruksen takia. Tilikauden tulos oli voitollinen johtuen koronapandemian aiheuttamasta toiminnan keskeytyksestä aiheutuneista säästöistä sekä yhteistyökumppaneiden merkittävästä sitoutumisesta, jonka takia Koripalloliiton tulorahoitus ei merkittävästi pienentynyt.
Tilikauden tulosta käytettiin edellisen tilikauden tappioiden kattamiseen sekä turvaamaan tulevaisuutta kasvattamalla puskuria mahdollisen koronapandemian jatkumisen takia vielä pitkään. Koripalloliitto on halunnut säilyttää maksuvalmiutensa koronakriisin aikana.
Konsernin oma pääoma tilikauden päättyessä oli 141.700 euroa alijäämäinen. Edellisellä tilikaudella vastaava lukema oli 618.800 euroa alijäämäinen.
– Tulos on hyvä. Oma pääoma ei vielä ylijäämäinen, joka on meidän pitkän tähtäimemme tavoite. Isot riskit liittyvät tulevaisuuteen, joka aiheuttaa koronapandemian myötä kaikille epävarmuutta, Koripalloliiton toimitusjohtaja Ari Tammivaara summasi Koripalloliiton tiedotteessa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia