Susijengin EM-karsinnat jatkuvat 28.11.-30.11. Espoossa pelattavassa EM-karsintakuplassa, jossa Suomi kohtaa Georgian ja Serbian. Sasu Salin saapuu Suomeen täynnä intoa ja itseluottamusta.

Salinin seurajoukkue Teneriffan alkukausi on ollut erinomainen. Espanjan liigassa se on voittanut kymmenestä pelistään yhden ja Mestarien liigassa saldo näyttää kahta voittoa ja yhtä tappiota. Salin on syystäkin tyytyväinen joukkueen alkukauteen.

– Mennyt aika hyvin. Meillä on hyvä jengi ja kaikki edellytykset menestyä tällä kaudella. Itseluottamus on kohdillaan ja peli kulkee. Voimme lähteä jokaiseen peliin sillä mielellä, että voitamme sen, Salin toteaa Koripalloliiton tiedotteessa.

Myös Salin on ollut viime aikoina liekeissä. Viime viikonloppuna hän upotti paikallisvastustaja Gran Canarian heitettyään 17 pistettä ja viikolla Mestarien liigassa hän pisti vielä paremmaksi takoen 21 pinnaa Teneriffan voitettua Galatasarayn.

– On kiva, kun on tullut onnistumisia. Kauden alussa heitto ei meinannut mennä sisään millään, mutta koko ajan olen parantanut. Ei saa kuitenkaan olla liian tyytyväinen, muistuttaa Salin.

Koronapandemia on vaikuttanut Euroopassa pelien aikatauluihin ja ottelusiirtoja on nähty tartuntojen sekä altistumisten takia. Teneriffa on kuitenkin pystynyt pelaamaan suunnitelmien mukaan eikä joukkueessa ole ollut kilpailukauden aikana yhtään tartuntaa.

– Ainoa mikä mietitytti, oli matkustaminen Mestarien liigan peleihin, mutta nekin ovat menneet hyvin. Olemme säilyneet kauden aikana ilman tartuntoja. Mukana on varmaan myös vähän tuuria, mutta kyllä me kaikki pyrimme toimimaan vastuullisesti.

– Seura toivoo, että pyritään pitämään ylimääräiset kontaktit vähäisinä. Tietenkin esimerkiksi kaupassa saa käydä, mutta täytyy olla fiksu ja välttää kaikkea turhaa. Käytännössä ollaan pääasiassa kotona sekä hallilla ja vieraspeleissä ollaan vain hotellissa ja hallilla. Maskipakko on voimassa kaikkialla ja käsidesiä kuluu, Salin kertoo.