Vuodesta 2011 alkaneelle EM-kisaputkelleen jatkoa havitteleva Susijengi on kerääntynyt Espoo Metro Areenan EM-karsintakuplaan valmistautumaan ensi viikonvaihteen karsintaotteluihin Georgiaa ja Serbiaa vastaan.

– Meillä on viisi harjoituspäivää aikaa kerätä kollektiivista itseluottamusta ja omaksua kansainvälinen pelitempo, naulaa päävalmentaja Henrik Dettmann ikiaikaiset teesinsä kysyttäessä tulevien päivien sisällöstä.

– Harjoituspäivät tulevat tarpeeseen, sillä vastassamme on kaksi erinomaista joukkuetta. Georgia johtaa ansaitusti EM-karsintalohkoamme ja Serbia on perinteisesti yksi maailman absoluuttisista huippumaista, Dettmann jatkaa Koripalloliiton tiedotteessa.

Susijengi on saanut EM-karsintoihin koolle seitsemän 2010-luvun arvokisakävijää: Suomessa syksyn harjoitelleen Petteri Koposen lisäksi kuplaan saapuvat kapteeni Shawn Huff, Espanjassa vahvaa syyskautta pelaava Sasu Salin sekä kokeneet Mikko Koivisto, Carl Lindbom, Matti Nuutinen ja Jamar Wilson.

Vuosien 2017–19 MM-karsinnoissa maajoukkueläpimurtonsa tehnyt Alexander Madsen partioi jengin korin alla. EM-karsintakokemusta löytyy puolestaan helmikuun Sveitsi-voitossa kunnostautuneilta Ilari Seppälältä ja Edon Maxhunilta.

Kesällä 2019 kansainvälistä potentiaaliaan väläytellyt työratsu Aapeli Alanen sekä kesän 2020 Viro-voitoissa erinomaisia otteita esittäneet Daniel Dolenc, Henri Kantonen, Remu Raitanen ja Elias Valtonen ovat myös mukana karsintaryhmässä. Täysin uutena pelaajana Susijengiin on liittynyt Helsinki Seagullsia Korisliigassa edustava kaksimetrinen ja 18-vuotias Max Besselink.

Susijengi kohtaa Espoo Metro Areenalla lauantaina 28.11. Georgian ja maanantaina 30.11. Serbian. Yle näyttää Susijengin ottelut kanavillaan suorina lähetyksinä.

Susijengi, marraskuun 2020 EM-karsinnat

#

Nimi

Pituus

Syntynyt

Seura

4

Mikko KOIVISTO

194

1987

Salon Vilpas

7

Shawn HUFF

198

1984

Helsinki Seagulls

9

Sasu SALIN

191

1991

Iberostar Tenerife (ESP)

11

Petteri KOPONEN

194

1988

Bayern München (GER) / free agent

12

Matti NUUTINEN

200

1990

Ura Basket, Kaarina

14

Henri KANTONEN

198

1997

Aix-Maurienne (FRA)

19

Elias VALTONEN

200

1999

Tigers Tübingen (GER)

20

Alexander MADSEN

208

1995

VEF Riga (LAT)

21

Edon MAXHUNI

186

1998

Pärnu Sadam (EST)

22

Carl LINDBOM

206

1991

Stal Ostrow (POL)
24 Aapeli ALANEN

201

1996

Kataja Basket, Joensuu

31

Jamar WILSON

185

1984

Kataja Basket, Joensuu

35

Ilari SEPPÄLÄ

188

1993

Aix-Maurienne (FRA)

42

Daniel DOLENC

205

1993

Swans Gmunden (AUT)
43 Max BESSELINK

200

2002

Helsinki Seagulls
44 Remu RAITANEN

206

1997

Lapuan Kobrat

Päävalmentaja Henrik DETTMANN
Valmentaja Lassi TUOVI
Valmentaja Mikko LARKAS
Valmentaja Hanno MÖTTÖLÄ
Valmentaja Jussi HIRVONEN
Fysioterapeutti Atso LIESMALA
Huoltaja Jussi LAUKKONEN
Huoltaja Timo PARVIAINEN
Lääkäri Aleksi KALLIONEMI
Joukkueenjohtaja Mika MÄKELÄ