Susiladies-tähti aloitti kauden vahvasti USA:n yliopistossa

Tukku suomalaisia naispelaajia Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa aloitti kautensa keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Avausillan tähtipelaaja suomalaisista oli yliopistouransa toisen tupla-tuplan kerännyt Lotta-Maj Lahtinen.
Georgian osavaltion paikallisottelussa Georgia Tech juoksi Georgia Staten ylitse 38-62 (13-28), kun kolmatta vuottaan Georgia Techissä pelaava Lahtinen keräsi yliopistouransa toisen tupla-tuplan.
Lahtinen oli kentän kuningatar keräten tilastoriviinsä 14 pistettä, 10 levypalloa, kolme syöttöä ja neljä riistoa reilussa 35 minuutissa.
Seniorikauttaan pelaava Marika Korpinen oli aloitusviisikossa, kun George Mason hävisi Pittsburghille 57-72 (19-37). Korpinen oli yksi kehnosti läpi ottelun heittäneen George Masonin pirteimmistä pelaajista 10 pisteellä ja seitsemällä levypallolla 33 minuutissa.
George Mason heitti kokonaisuudessaan pelitilanneheittonsa 12/60. Näistä Korpinen heitti 3/16 ja 17 pistettä pussittanut Daijah Jefferson 5/15.
Lindström säkitti kolmosia, Arikelle NCAA-debyytti
Myös seniorikauttaan pelaavan Nenna Lindströmin Liberty kaatui vahvan toisen puoliajan pelanneelle Ohiolle 72-76 (37-32). Lindström pelasi 13 minuuttia penkiltä säkittäen kolmella kolmosella yhdeksän pistettä.
Kolmannen kauden pelaaja Kia Vaalavirta ja San Francisco kärsivät tappion UC Davisille 75-82 (35-38). Vaalavirta keräsi levypallon, syötön ja yhden riiston, mutta jäi pisteittä kymmenessä minuutissa.
Tulokaskauttaan NCAA:ssa pelaava Elina Arike ja UTEP voittivat New Mexico Staten jatkoajan jälkeen 76-80 (33-33, 68-68). Arike pelasi seitsemän minuuttia tilastoiden neljä pistettä ja yhden syötön.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- NBA:ssa aloitettiin idässä hurjalla väännöllä
- NBA:n mestarisuosikki aloitti tyrmäävästi
- Awak Kuierille tuli iso pettymys
- Nikola Jokicin kausi päätökseen – suursuosikki jatkoon
- Tässä ovat kauden parhaat pelaajat
- NBA:n mestari vaihtuu – tylysti tuli turpaan
- Nikola Jokic nousi esiin – ratkaisu siirtyi
- Boston selvisi kovassa paikassa
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin
- NBA:n runkosarjayllättäjän kausi lässähti pahasti