FoA kaatoi HBA-Märskyn

Forssan Alku matkasi torstain ainoassa ottelussa Helsinkiin HBA-Märskyn vieraaksi. Vierasjoukkue oli ottelussa liian kova nuorelle helsinkiläisjoukkueelle ja nappasi pisteet mukaansa 73-66.
Vierasjoukkue tuli peliin terävämmin. Paremman hyökkäyspelin turvin forssalaisjoukkue karkasi ensimmäiselle tauolle viiden pisteen johtoasemassa.
Ottelun kuva ei toisella jaksolla juurikaan muuttunut. Peli oli edelleen tasaista, mutta FoA oli hieman vastustajiaan edellä ja karkasi puoliajalle yhdeksän pisteen johtoasemasta.
Märsky sai peliään kolmannella jaksolla paremmin uomiinsa. Se kavensi jakson aikana vieraiden johdon kolmeen pisteeseen.
Viimeisellä jaksolla HBA ei kuitenkaan pystynyt yllättämään kokeneempaa vierasjoukkuetta. FoA vei jakson nimiinsä neljällä pisteellä ja koko ottelun 73-66.
– Lähdimme aluksi HBA:n tempoon mukaan ja olimme juosta itseltämme jalat alta. Lopussa saimme oman pelimme paremmin kontrolliin ja väänsimme voiton, mutta kovin kaunista peli ei ollut, Forssan Heta Äijänen kertoi Koripalloliiton tiedotteen mukaan.
Suurin ero joukkueiden välillä syntyi aloitusviisikon tekemissä pisteissä. Niitä kertyi forssalaisille 66, kun HBA:n aloitusviisikko jäi 36 pisteeseen.
– Tietysti häviö harmittaa, mutta taistelimme hyvin loppuun asti. Omaan peliin on tullut itseluottamusta, kun on päässyt pelaamaan enemmän Korisliigan tason pelaajia vastaan ja onnistumisista tuli hyvä fiilis, HBA:n Albina Syla pohti.
Alkukauden parhaimpiin vahvistuksiin kuulunut Mia Loyd oli totutun vahva. Hänelle kirjattiin 21 pistettä, 17 levypalloa ja kuusi koriin johtanutta syöttöä. Myös Petra Noponen pelasi hyvän pelin ja upotti 18 pistettä. Kotijoukkueen Albina Syla pelasi ehkä uransa tähän mennessä parhaan ottelun. Hän upotti 23 pistettä ja kuusi levypalloa. Ebba Pekonen teki 13 pistettä.
FoA on sarjassa neljäntenä tasapisteissä Hongan ja Kouvottarien kanssa. HBA on seitsemäntenä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia