Lappeenrannan Catz sai vieraita Kouvolasta. Vierasjoukkue kävi hakemassa pisteet Lappeenrannan Urheilutalolta 73-64.

Kouvottaret aloitti ottelun pirteämmin ja vei puolustuksensa ansiosta ensimmäisen jakson nimiinsä 16-10.

Toisella jaksolla molemmat joukkueet saivat onnistumisia tasaiseen tahtiin. Sarah Toeaina hääri vieraiden tehopelaajana, kun taas kotijoukkue pääsi nauttimaan Roosa Kososen onnistumisista. Catz onnistuikin kaventamaan vierasjohdon kolmeen pisteeseen ennen puoliaikaa.

Kotijoukkue vei nimiinsä myös kolmannen jakson kolmella pisteellä. Viimeiselle jaksolle lähdettiin jännittävästä tasatilanteesta, kun vieraiden Kaisa Lind upotti kolmosen seitsemän sekuntia ennen jakson loppua.

Viimeisellä jaksolla kotijoukkue oli pitkään hieman niskan päällä. Kouvottaret nousivat kuitenkin johtoon, kun vajaat kaksi minuuttia ottelusta oli pelaamatta. Tämän jälkeen Toeaina upotti pari nopeaa kakkosta eikä Catz pystynyt enää vastaamaan. Pisteet matkasivat Kouvolaan 73-64.

– Ensimmäisellä kympillä peli levisi pahasti. Oltiin aika kärsimättömiä ja toteutettiin heikosti, joten siihen nähden oli hyvä, että oltiin puoliajalla vain kolme jäljessä. Toinen jakso näytti hyvältä ja silloin olisi pitänyt pystyä iskemään rakoa. Kyllä pelissä oli paljon hyviä merkkejä ja aloitusviisikko pelasi pääsääntöisesti hyvin. Kyllähän peli sitten virhevaikeuksiin kaatui, Catzin päävalmentaja Mika Haakana totesi Koripalloliiton tiedotteen mukaan.

Kouvottarien Toeaina teki ottelussa tupla-tuplan 20 pisteellä ja 14 levypallolla. Aliyah Collier kasasi niin ikään tupla-tuplan. Hänelle kirjattiin 18 pistettä ja kymmenen levypalloa. Catzin Kosonen teki ottelussa 23 pistettä.

– Tärkeä voitto. Tämä on sarjan vaikeimpia paikkoja voittaa vieraissa. Eka puoliaika oltiin ongelmissa palloskriinien kanssa. Toisella puolikkaalla kaveri meni paikkaan ja meillä meni kauan saada konsepti kuntoon. Collierin tullessa viimeisen kerran vaihdosta hän toi tarvittavan energian. Tottakai vastustajan virhevaikeudet tasoittivat meidän tietä, Kouvottarien päävalmentaja Joonas Frimodig pohti.

Voitollaan Kouvottaret nousi 14 pisteeseen ja on sarjassa viidentenä. Catz on seitsemäntenä kuudella pisteellä.