KTP-Basketin päävalmentaja Tomi Kaminen on sitä mieltä, että joukkueen suunta on ottelutauolla kääntynyt selkeästi ylöspäin. Loukkaantuneiden pelaajien paluu kokoonpanoon näkyy harjoituksissa uutena intona.

KTP-Basket on avannut kauden 2020–21 tasaisesti 5–5-voittotilastolla. Kotkalaisjoukkue rynnisti kentälle aluksi kovaa pääsemällä kolmen ottelun voittoputkeen, mutta viimeisimmät kolme ottelua ennen taukoa kääntyivät päinvastoin kolmeksi perättäiseksi tappioksi.

– Tunnelma on toki hieman kaksijakoinen, koska aloitimme niin kivasti mutta Joonas Lehtorannan loukkaantumisen jälkeen tekemisemme lopahti. Pelinjohtoon ei löytynyt samanlaista varmaa suorittajaa, vaan se rooli hieman eli, kertoo päävalmentaja Tomi Kaminen Koripalloliiton kotisivujen haastattelussa.

Kaminen ei kuitenkaan ole millään tavalla synkissä tunnelmissa joukkueensa tilasta vaan pikemminkin päinvastoin, sillä joukkue on nyt ottelutauon aikana saanut kaikki pelaajansa terveiksi ja harjoittelemaan ensimmäistä kertaa kentällä niin, että kokoonpanosta ei puutu ainuttakaan jäsentä. Hän kertoo innoissaan, että joukkueesta paistaa nyt todella kova into harjoitella, ja koronaongelmien aiheuttamaan limbomaiseen tilanteeseen nähden tunnelma on erittäin hyvä.

– Meillä on viime viikolta takana koko kauden parhaita harjoituksia. Tämä on ollut vuoristorataa, mutta nyt näyttää selkeästi siltä, että suuntaa kääntyy taas ylöspäin.

Kamisen mainitsema pelinjohtaja Joonas Lehtoranta on siis myös palannut mukaan kokoonpanoon. Vaikka KTP ei pelaakaan perinteistä ainoastaan ykköspaikalta johdettua koripalloa – vaan heidän hyökkäyksessään pallon voi tuoda ylös tarvittaessa jopa etukentänkin pelaaja – Lehtorannan arvo kentällä on käynyt valmentajalle selväksi.

– Puute näkyi varsinkin nimenomaan puolustuspäässä. Näiden kolmen Kotkassa viettämäni vuoden aikana Joonas on kasvanut johtajahahmona huomattavasti, ja pelkällä sillä läsnäolon puutteella on yllättävän suuri vaikutus, Kaminen toteaa.

Hiljaisena miehenä tunnettua Lehtorantaa valmentajan täytyy silti aina välillä muistuttaa hänen roolistaan kentällä.

– Sanoin hänelle juuri pari päivää sitten, että nyt, kun hän palaa kentälle, hänen on otettava se sama rooli, joka hänellä oli silloin ensimmäisissä otteluissa. Hän ei voi vain sulautua massan mukaan.

Kokoonpanoon Kaminen on olosuhteisiin nähden tyytyväinen. Roolit ja pelipaikat ovat hyvässä tasapainossa, ja remmistä löytyy niin nuoria lupauksia kuin kokeneita suunnannäyttäjiäkin.

– Talouden ehdoilla tässä kuitenkin mennään, ja ymmärrän hyvin, että tämä ei todellakaan ole helppoa aikaa pyörittää urheiluseuraa. Siihen nähden meillä on parhaillaan erittäin monipuolinen kokoonpano.

KTP on tähän asti pyörittänyt peliään kahden ison pelaaja voimin, ja Kaminen toteaa, että se on hieman poikkeuksellinen lähestymistapa sarjassa, jossa yleensä korinaluspelaajatkin ovat verrattain pieniä ja liikkuvia. KTP:n avausviisikossa on usein nähty yhtä aikaa sekä Gregory Mangano että Joseph Burton.

– Hyökkäyspäässä systeemimme toimii niiltä osin aivan loistavasti, mutta välillä puolustuksessa on ollut vaikeuksia esimerkiksi skriinien vaihtamisen kanssa.

Kaminen kuitenkin muistuttaa, että nyt, kun vanha tuttu DeAndre Daniels liittyy taas joukkueeseen, hyvin peliä lukeva laitahyökkääjä avaa uusia mahdollisuuksia ja tasapainottaa varmasti myös puolustuspelaamista.

Kaminen on Korisliigassa verrattain kokenut valmentaja, sillä hän on luotsannut pääsarjatasolla jo viittä eri joukkuetta. Viime aikoina hän on kuitenkin tullut tunnetuksi täysin yksilöllisestä meriitistä, jonka kanssa ei kukaan toinen valmentaja ole edes yrittänyt ryhtyä kilpailemaan.

Hän on Korisliigan innokkain riimittelijä.

– Riimittelyharrastus tulee isäni kautta. Hän on eläkkeellä nykyään mutta oli kynämiehiä eli toimittaja ammatikseen. Aina, kun perheessämme oli merkkipäiviä, valmistujaisia tai mitä tahansa muuta, niin isäni aina sitten riimitteli onnittelunsa. Olen aina tykännyt siitä ja seurannut esimerkkiä, Kaminen nauraa.

Harrastus näkyy KTP:n jokaisena pelipäivänä Basket.fin otteluennakoissa. Kamisen ottelua edeltävät kommentit on poikkeuksetta kirjoitettu loppusointuja noudattelevan runon muotoon.

– Ei sitä jaksa päivästä toiseen turvautua perusjargoniin, niin on ollut hauskaa kuluttaa aikaa ja verrytellä aivoja harrastamalla pientä riimittelyä työn ohessa.