Cavaliersin johtohenkilö juhli LeBronin ohiheittoa – Lakers-tähti vastasi viimeisellä neljänneksellä
Kuva: Getty Images
LeBron James palasi vanhaan kotihalliinsa tiistaiaamuna Suomen aikaan, kun Los Angeles Lakers matkusti Cleveland Cavaliersin vieraaksi. James on Clevelandissa polarisoiva hahmo. LeBron voitti Cavsin kanssa mestaruuden 2016, mutta on jättänyt seuran myös kahdesti.
Draamaa oli runsaasti tarjolla ottelussa. Kolmas neljännes päättyi Cavsin 89-87 johtoasemassa, kun Jamesin viime sekunnin heitto meni ohi. James oli tavallistakin närkästyneemmän näköinen ohiheiton jälkeen.
Ottelun jälkeen LeBron paljasti, että Cavsin johtoryhmään kuuluva henkilö oli juhlinut äänekkäästi hänen ohiheittoa.
– Tiedän kuka hän on. Hän oli hieman liian innoissaan ohiheitosta. Hän kuuluu Cavsin johtoryhmään. Hän juhli enemmän, mitä itse tykkäisin, vaikka totta kai pitää kannustaa omaa joukkuettaan. Tiesin, että on vielä yksi neljännes jäljellä. Viimeinen neljännes on oma suosikkini, LeBron kertoi ottelun jälkeen.
James käyttikin viimeisen neljänneksen hyödykseen tehden 21 pistettä, kun Cavs teki joukkueena vain 19 pistettä. Ottelu päättyi Lakersin 115-108 voittoon. James teki ottelussa yhteensä 46 pistettä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomalaisseura yrittää Mestareiden liigaan
- Siirtohuhu: Milwaukee Bucks etsii supertähdelleen uutta kotia
- Karhu Basket hankki huipputakamiehen
- Susijengin luottomies jättää seuransa
- Awak Kuier toipui vammastaan
- Vaikuttiko Donald Trump NBA-finaalien kulkuun?
- Liitto myönsi pääsarjalisenssit – Keski-Suomeen pääsarjajoukkue
- NBA-finaalien historian suurin sulaminen – OG Anunoby on jokaisen dollarin arvoinen
- Suomalaisten kohtalo selvillä Japanissa
- Donald Trump teki koripallohistoriaa
- Sokkisiirto: Hallitsevalle mestarille aikamoinen vahvistus
- NBA-finaalien historian suurin sulaminen – OG Anunoby on jokaisen dollarin arvoinen
- Miikka Muurinen avautui – tämän takia hän valitsi Arkansasin yliopiston
- Karhu Basket hankki huipputakamiehen
- Sasu Salin sai pettyä karusti
- Liitto myönsi pääsarjalisenssit – Keski-Suomeen pääsarjajoukkue
- Susijengin luottomies jättää seuransa
- Näin hurjasti saa pulittaa NBA-finaalien lipuista
- Suomalaisten kohtalo selvillä Japanissa
- Donald Trump teki koripallohistoriaa