Susijengi tarrasi kiinni EM-kisapaikkaan
Miesten koripallomaajoukkue ei jättänyt mitään sattuman varaan, kun se kohtasi tärkeässä EM-karsintaottelussa Sveitsin. Susijengi otti tiukan otteen EM-kisapaikasta 92-84 (49-31).
Ottelu alkoi Suomen osalta hermostuneesti, mutta hiljalleen peli alkoi rullata molemmissa päädyissä kenttää. Suomi pyöritti leveää rotaatiota ja se näkyi erityisesti puolustuksen intensiteetissä ja Suomi sai pidettyä Sveitsin hyvin pihdeissään. Hyökkäyksessä onnistumisia tuli sen sijaan laajalla rintamalla. Sasu Salinin (15) käsistä pallo löysi tiensä kolmen pisteen rajan takaa sukkaan ja nuoremman polven Edon Maxhuni (17/4), Mikael Tahvanainen (11/4) sekä Elias Valtonen (8) osoittivat ennakkoluulottomuutta hyökkäyspäässä. Ensimmäinen neljännes (23-19) mentiin vielä tasaisissa merkeissä, mutta heti toisen neljänneksen alussa ero kasvoi kaksinumeroisiin eikä Susijengi päästänyt Sveitsiä mukaan peliin missään vaiheessa.
Toisen puoliajan alussa Suomi näytti ratkaisevan ottelun lopullisesti, kun ero kasvoi parhaimmillaan 27 pisteeseen. Viimeisellä neljänneksellä Sveitsillä ei ollut mitään menetettävää ja se näkyi myös joukkueen pelaamisessa. Heitto lähti ja Suomen kannalta harmittavasti heitot menivät myös sisään. Lopussa Sveitsi nousi parhaimmillaan viiden pisteen päähän, mutta Petteri Koposen (21) johdolla etumatka pysyi loppuun saakka.
Voitto tiesi sitä, että Suomen EM-kisapaikka on erittäin lähellä. Se saattaa varmistua jo perjantai-iltana, jos Serbia voittaa Georgian. Muussa tapauksessa ratkaisu venyy sunnuntaille ja silloinkin Sveitsin on kyettävä kaatamaan Serbia.
Ottelutilastot
LUE MYÖS:
- Nyt jysähti: entinen Bisonsin superatleetti siirtyy vahvistamaan Helsinki Seagullsia
- Luka Doncic ja muut NBA-tähdet vaarassa jäädä pois MM-kisoista
- Entinen supertähti palaa NBA:han vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Loimaa Bisonsin päävalmentaja paljastaa – näin pelaajarekrytointi tapahtuu
- Houston Rocketsin eliittipuolustajalle iskettiin mojova sopimus – yksi asia huolestuttaa
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- Tällaista ei olla koskaan nähty – NBA sai tutkinnan päätökseen ja Clippersille pamahti ennennäkemättömät sakot
- Jacob Grandison riidoissa Susijengin kanssa – jäi tilanteessa käytännössä yksin
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Avoin kirje: Ex-supertähti Victor Oladipo polvillaan NBA-pomojen edessä
- Viisi kautta taukoa NBA:sta – nyt jättiläinen liittyy mestarikandidaatin riveihin
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Luka Doncic ja muut NBA-tähdet vaarassa jäädä pois MM-kisoista
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- Entinen supertähti palaa NBA:han vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Avoin kirje: Ex-supertähti Victor Oladipo polvillaan NBA-pomojen edessä
- Jacob Grandison riidoissa Susijengin kanssa – jäi tilanteessa käytännössä yksin
- Perttu Blomgren jättää Bundesliigan – tässä uusi seura
- Tällaista ei olla koskaan nähty – NBA sai tutkinnan päätökseen ja Clippersille pamahti ennennäkemättömät sakot
- Loimaa Bisonsin päävalmentaja paljastaa – näin pelaajarekrytointi tapahtuu