Los Angeles Lakersin supertähti LeBron James on joutunut pelaamaan valtavia minuutteja sentterin Anthony Davisin jouduttua sairastuvalle pohjevamman takia. Kauden ensimmäisen puolentoista kuukauden aikana James pelasi vain 33,3 minuuttia ottelua kohden. Helmikuussa James on pelannut huimat 38,2 minuuttia ottelua kohden. Eniten koko NBA:ssa. James ei kuitenkaan ole turhautunut työtaakkaansa.

– Narratiivi siitä, että tarvitsen lisää lepoa, on kasvanut isommaksi kuin mitä se oikeasti on. En ole ikinä puhunut siitä, en puhu siitä, en usko siihen. Uusi kausi alkoi nopeasti ja me kaikki tarvitsemme lisää lepoa, mutta ole tullut tänne tekemään töitä, James kertoi.

Lakers on voittanut ainoastaan yhden viimeisestä viidestä ottelustaan Davisin ollessa loukkaantuneena. Joukkue hävisi Washinton Wizardsille maanantaina jatkoajalla 124-127 (63-49). James pelasi ottelussa huimat 43 minuuttia. James teki ottelussa 31 pistettä 9 levypalloa ja 13 syöttöä, mutta hän menetti pallon kahdeksan kertaa ja heitti vain 20% tarkkuudella kolmosia. Neljä Jamesin kahdeksasta pallonmenetyksestä tuli viimeisellä neljänneksellä ja jatkoajalla, joka on johtanut siihen, että monet epäilevät Jamesin tarvitsevan enemmän lepoaikaa.

– En ole ikinä pyytänyt lepoaikaa kauden aikana. Tämä juttu on kasvanut niin isoksi, että se ei edes tule minun suunnalta enää. Olen kuullut viimeisen kuuden vuoden aikana, että minun pitäisi saada enemmän lepoaikaa, mutta jaksan vieläkin hyvin. Minun tehtävä on pelata silloin, kun minä olen terve, siitä tässä on kyse.

Lakersin päävalmentaja Frank Vogel ei ole itse huolissaan Jamesin peliminuuteista.

– Me olemme harkinneet asiaa hänen kanssaan kauden mittaan ja teemme päätöksiä ottelukohtaisesti. Hän on työmyyrä. Hän tekee kaikkensa joukkueensa puolesta, Vogel kertoi.