Susijengin upotti hurjat pisteet maratonottelussa – ”Ihan tyytyväinen kai pitää”

Ilari Seppälän käsi kävi tulikuumana, kun hän heitti uskomattomat 38 pistettä Ranskassa. Alex Murphy, Elias Valtonen ja Edon Maxhuni merkkauttivat myös kovia pisteitä ja Carl Lindbom debytoi uuden joukkueensa riveissä.
Seppälä ja Henri Kantonen joutuivat ylitöihin, kun Aix-Maurienne ja Rouen urakoivat peräti kolme jatkoaikaa ennen kuin Rouen selviytyi ottelun voittajaksi lukemin 106-102 (89-89, 80-80, 72-72, 53-42). Seppälä heitti ottelussa peräti 18 kolmen pisteen yritystä joista yhdeksän meni sisään. Yhteensä hän keräsi 48,5 minuutissa hurjat 38 pistettä ja koristeli tilastoja myös neljällä levypallolla ja kahdella riistolla. Kantonen urakoi 30 minuuttia kahdeksan pisteen, neljän levypallon ja kahdeksan syötön tilastoilla.
– Melkoinen taistelu. Oli mahdollisuus hoitaa voitto muutamaan kertaan, mutta ei pystytty sitä tekemään, niin aika paljon harmittaa. Vaikean alkukauden jälkeen oli kuitenkin selkeästi parempaa tekemistä meiltä, mikä oli mukava nähdä. Pieniä korjauksia vielä, niin eiköhän palkinto sieltä tule, Seppälä pohti Koripalloliiton tiedotteessa.
Omaa huippupeliään enemmän Seppälän mielessä oli kuitenkin kirvelevä tappio.
– Ihan tyytyväinen kai pitää olla. Toki tuntuisi paljon kivemmalta, jos olisimme voittaneet, Seppälä harmitteli.
Aix-Maurienne on ProB:n jaetulla viimeisellä sijalla kahdella voitolla ja seitsemällä tappiolla.
Ottelutilastot
Carl Lindbom debytoi Antibes Sharksin riveissä Ranskan ProB:ssä ja oli heti avausviisikossa, mutta Sharks hävisi Nantesin vieraana 67-96 (30-53). Lindbom pelasi debyytissään 25 minuuttia tilastoiden seitsemän pistettä, kaksi levypalloa, kaksi syöttöä ja kaksi riistoa.
Ottelutilastot
Espanjan LEB Oron A-lohkossa Roope Ahonen on karistamassa pitkän loukkaantumisen tuomaa ruostetta pois, kun hän heitti 11 pistettä Breoganin voittaessa Caceresin 91-78 (51-38). Ahonen otti myös yhden levypallon, yhden syötön ja riiston. Breogan johtaa lohkoa.
Ottelutilastot
B-lohkossa Alex Murphy johdatti Granadan tärkeään 77-70 (38-40)-voittoon Real Canoesta. Murphy oli joukkueensa tilastokärki sekä pisteissä (16) että levypalloissa (7). Lisäksi hän sai yhdet merkinnät syöttö-, riisto-, ja torjuntatilastoihin. Granada on lohkossaan toisena.
Ottelutilastot
Edon Maxhunin Pärnu koki kolmannen peräkkäisen tappionsa, kun se hävisi Viron ja Latvian liigan kärkiottelussa BC Kalev/Cramolle jatkoajalla 71-76 (70-70, 32-38). Maxhuni oli joukkueensa paras pistemies 15 pisteen saldolla ja tilastoihin kertyi myös yksi levypallo, viisi syöttöä ja riisto. Pärnu on Viron lohkossa toisena.
Ottelutilastot
Saksan Bundesliigassa Tuomas ja Joonas Iisalon sekä Juho Kailion valmentama Merlins Crailsheim taipui Bayreuthin vieraana 78-97 (41-52). Tappio oli Merlinsille kolmas peräkkäinen, mutta se on sarjassa neljäntenä.
Ottelutilastot
Saksan ProA:ssa Elias Valtonen oli jälleen Tigers Tübingenin parhaimmistoa, mutta Daniel Janssonin ja Hussain Dassoukin luotsaama Tigers taipui Kirchheim Knightsin vieraana 85-90 (39-54). Valtonen heitti 16 pistettä, otti neljä levypalloa, antoi viisi syöttöä ja torjui kertaalleen. Tigers on ProA:ssa sijalla 12.
Ottelutilastot
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia