Kaksi edellistä Suomen mestaruutta voittanut, kolmanneksi runkosarjassa sijoittunut Kauhajoki kohtaa ennakkoluulottoman BC Nokian puolivälierissä. Isoja muutoksia kokeneet nokialaiset esittivät hienoja otteita runkosarjassa.

Karhu Basketin päävalmentaja Janne Koskimies oli tuloksellisesti tyytyväinen joukkueen runkosarjaan. Joukkue voitti viimeisestä 17 ottelusta peräti 15, vaikka joukkue joutui runkosarjassa pelaamaan ajoittain kapealla kokoonpanolla loukkaantumisien ja karanteenien vuoksi. Joukkue lähtee ennakkosuosikkina puolivälieräsarjaan BC Nokiaa vastaan.

– Tällä kaudella runkosarjassa pelattiin 22 ottelua eli käytännössä kolme täyttä paras seitsemästä -ottelusarjaa. Joukkueet eivät ole pudotuspeleissä niin tuttuja toisilleen kuin aiemmilla kausilla, kun runkosarjakohtaamisia on vain kaksi kauden ajalta. Ottelusarjojen sisällä tullaan varmasti näkemään enemmän pelillisiä viilauksia mitä aiemmilla kausilla. Onneksemme kohtasimme BC Nokian runkosarjan lopulla, niin tiedämme mitä odottaa, Koskimies sanoo Koripalloliiton kotisivuilla.

Nokialaiset menettivät kauden aikana paperilla paljon, kun neljä amerikkalaispelaajaa vaihtoi maisemaa. Suomalaisnippu lisättynä I divisioonasta B:sta tulleella Gokul Natesanilla on esittänyt hienoja otteita runkosarjan lopun tappioista huolimatta.

– Vastassa on sitkeä joukkue, joka menetyksistä huolimatta ei ole missään vaiheessa luovuttanut. Kuudes sija oli mahtava taisteluvoitto BC Nokialta. Heillä on lähtökohtaisesti kentällä viisi pelaajaa, jotka pystyvät heittämään kolmen pisteen heittoja ja he tekevät sitä vapautuneesti, Koskimies näkee.

BC Nokian isossa päässä on vajausta verrattuna kilpailijoihin. Kauhajoki tiedostaa tämän, mutta asia ei ole niin mustavalkoinen.

– On tärkeää löytää oikeat tavat korin alle. Toki meillä on pidempiä pelaajia, mutta meiltäkin puuttuu puhtaat klassiset sisäpelaajat, vaan isot pelaajat ovat enemmän pick ’n roll -tyyppisiä. Ei meidän kannata liikaa lähteä muuttamaan omaa pelityyliämme, vaan kaiken pitää tapahtua niin, että hyökkäyksemme rytmi säilyy, Koskimies avaa.

Kauhajoki on voittanut kaksi edellistä Suomen mestaruutta. Joukkueen kotimainen osasto tietää, mitä menestyminen vaatii.

– Ulkomaalaispelaajistamme vain Anthony Hilliard on kokenut, muut neljä ovat vasta ensimmäisen tai toisen vuoden ammattilaisia – kuten tiedetään, viime kautena ei pudotuspelejä pelattu missään. Toki olemme iso suosikki tässä ottelusarjassa, mutta pelit täytyy kuitenkin pelata kentällä, Koskimies summaa.

BC Nokian päävalmentaja Greg Gibson on äärimmäisen ylpeä pelaajistaan, jotka vaikeiden hetkienkin aikana jättivät itsestään kaiken kentälle.

– Nämä pelaajat ovat tehneet hurjasti hommia, vaikka aina ei ole ollut kauhean helppoa. Heistä on huokunut hienoa johtajuutta läpi kauden. Olen todella ylpeä heistä, Gibson kiittelee.

Nokialaisten haaste puolivälierissä on massiivinen. Kaksi edellistä Suomen mestaruutta voittanut Kauhajoki on monissa veikkauksissa korkealla tälläkin kaudella.

– He tietävät, mitä playoff-koris on ja mitä menestyminen siellä vaatii. Heillä on laaja kokoonpano ja rotaatiota viiden ulkomaalaispelaajan myötä. Mutta olen varma, että tulemme tappelemaan samalla tavalla kuin parin viimeisen kuukauden ajan. Pudotuspelit ovat hienoa aikaa ja lähdemme nauttimaan tästä rupeamasta.

– Levypallopelin kanssa meillä on ollut haasteita ja se on kenties tärkein asia, mikäli mielimme ottaa voittoja. Lisäksi Kauhajoki antaa pallolle painetta, joten meidän on oltava valmiina. Meidän tulee toimia kollektiivisesti jokaisessa asiassa, mitä teemmekään, Gibson sanoo.