NBA:ssa Chicago Bulls ja Lauri Markkanen palasivat voittojen tielle kahden tappion jälkeen, kun chicagolaiset voittivat kotikentällään Toronto Raptorsin 95-118 (49-58). Peräti yhdeksän Bulls-pelaajaa ylsi kaksinumeroisille pistelukemille, joista yksi oli Markkanen 13 pisteellä ja 7 levypallolla.

Bulls lähti otteluun uudistetulla aloitusviisikolla, jossa pelinrakentaja Coby White (13/4/5 syöttöä) ja ison pään Wendell Carter Jr. (12/11) korvattiin Tomas Satoranskylla (10/6/7) ja Thaddeus Youngilla (10/7/7).

Tuloksellisesti Bulls otti ottelun haltuun toisella neljänneksellä ja karkasi kymmenen pisteen taakse kolmannella neljänneksellä. Erityisesti Bullsilla vauhdissa oli tulokas Patrick Williams (23/6), joka pussitti uransa korkeimman pistelukeman.

Bullsilta yhteensä yhdeksän pelaajaa ylsi kaksinumeroisiin pistemääriin ja vastaavaa ei ole tapahtunut 50 vuoteen.

Markkanen pelasi reilut 32 minuuttia keräten nimiinsä 13 pistettä, seitsemän levypalloa, yhden syötön, torjunnan ja riiston. Markkasen heitto takkusi, kun hän osui pelitilanneheittonsa vain 4/12, joista kolmoset 2/9.

Yksittäinen kohokohta tapahtui toisella neljänneksellä, kun Markkanen torjui puolustuspäässä ja osui kolmosellaan välittömästi siirtymähyökkäyksen päätteeksi.

Raptorsin pistekolmikon muodosti Norman Powell (32/4/5), Kyle Lowry (20/5/8) ja Chris Boucher (17/4).

Bulls pelaa seuraavan kerran tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kotonaan Oklahoma City Thunderia vastaan.

Muissa yön otteluissa Stephen Curry (32) oli elementissään, kun Golden State yllätti Utahin. Damian Lillardin (38) loistopeli jäi ilman palkintoa, kun Minnesota nappasi yllätysvoiton Portlandista. Minnesotan ykköshahmo oli tulokaspelaaja Anthony Edwards (34).

Nikola Vucevic (38/10) ja Terrence Ross (31) eivät pystyneet auttamaan Orlandoa voittoon Miamista Jimmy Butlerin (29) toimiessa Miamin tehomoottorina. Shai Gilgeous-Alexander (30) oli jälleen Oklahoma Cityn sankari joukkueen voittaessa Memphisin.

Houstonin musertava kausi sai jatkoa selvällä Boston-tappiolla ja New Orleans sai pimennettyä Clippersin tähdet.

NBA:n viime yön tulokset:
Oklahoma City-Memphis 128-122
Golden State-Utah 131-119
Philadelphia-San Antonio 134-99
Orlando-Miami 97-102
Atlanta-Cleveland 100-82
Houston-Boston 107-134
Minnesota-Portland 114-112
Chicago-Toronto 118-95
New Orleans-Clippers 135-115