Ville Tuominen toimi menneen kauden Helsingborgin päävalmentajana, kun joukkue pelasi historiansa ensimmäistä kauttaan Ruotsin pääsarjatasolla. Vaikka kausi jäi menestyksen osalta laihaksi, niin Tuominen näki joukkueensa edesottamuksissa paljon positiivista.

Kausi oli nuorelle ja kokemattomalle joukkueelle vaikea, sillä se voitti vain yhden pelin. Voitto oli samalla Helsingborgin historian ensimmäinen pääsarjatasolla. Toisaalta joukkue kehittyi kauden aikana harppauksin.

– Odotukset kauteen lähdettäessä olivat aika nollassa. Meillä oli hyvin pieni budjetti, joten odotuksiin nähden kausi meni jopa ihan hyvin emmekä oikein odottaneetkaan enempää, Tuominen aloittaa kauden ruotimisen Koripalloliiton sivuilla.

– Syksyllä hävisimme pelejä vielä ihan pystyyn ja ensimmäisen puoliajan jälkeen ero saattoi olla jo 20 pistettä. Loppukaudesta suurin osa peleistä olikin sitten jo tiukkoja ja taistelimme aina viimeiselle neljännekselle saakka, joten pelaajat kehittyivät kauden aikana selkeästi ja peli meni eteenpäin. Kun hyvissä ajoin tuli tietoon, ettei mikään joukkue putoa sarjasta, niin päätimme ettemme lähde laittamaan rahaa vahvistuksiin, vaan annamme ruotsalaisille pelinrakentajille mahdollisuuden.

– Jos olisi ollut pakko välttää putoamista, niin olisimme hankkineet takakentälle amerikkalaispelaajan, mutta pyrimme ajattelemaan asiaa pidemmällä tähtäimellä ja meidän ruotsalaispelaajat olivat nyt isossa roolissa ja siten ensi kaudella valmiimpia, Tuominen avaa joukkueensa kautta.

Vaikka tappioita tuli, niin joukkue ei heittänyt missään vaiheessa pyyhettä kehään, vaan taisteli jokaisen pelin loppuun saakka selvästä lopputuloksesta huolimatta.

– Saimme kauden aikana paljon positiivista palautetta siitä, että pelasimme koko ajan sata lasissa ja korista oikealla tavalla sekä mahdollisimman kovaa. Pisteiden teko oli meille hankalaa, mutta puolustuksellisesti olimme ihan hyvä joukkue.

Tuominen siirtyi täksi kaudeksi Helsingborgin valmentajaksi valmennettuaan viime kaudella Suomessa miesten Korisliigassa Vilpasta. Salossa hän valmensi sarjan parhaimpiin kuuluvaa joukkuetta, kun taas tänä vuonna haaste oli täysin päinvastainen.

– Kyllähän häviäminen harmittaa, vaikka se oli odotettavissa. Meillä oli tosi harva pelannut ennen liigatasolla ja joukkue oli nuori sekä kokematon. Itselleni häviäminen oli ehkä raskaampaa, kun olin edelliskaudella Vilppaan kanssa, ja minulla oli tosi hyvä ja kokenut joukkue. Tänä vuonna tilanne oli sitten vähän eri. Asenne ja henki olivat joukkueessa koko ajan hyviä emmekä antaneet periksi missään vaiheessa.

Helsingborgin valmentamisen ohella Tuominen toimi menneellä kaudella paikallisen urheilulukion koripallovalmentajana. Hän jättääkin Helsingborgin päävalmentajan paikan ja keskittyy jatkossa valmentamaan urheilulukiossa. Hän jää kuitenkin seuran taustalle ”klubbchef” –tittelillä.

– Urheilulukion toimintaa laajennetaan ensi vuodeksi ja ilmoitin, etten pysty enää ensi kaudella valmentamaan naisten liigajoukkuetta. Tykkään todella työstäni urheilulukiossa eikä aika enää riitä kaikkeen. He kysyivät kuitenkin, että haluaisinko olla mukana koripallopuolen päätöksenteossa ja esimerkiksi ensi kauden päävalmentajan palkkaaminen on minun vastuullani. En tule kuitenkaan hoitamaan päivittäisasioita.

Tuominen auttaa myös ensi kauden joukkueen kasaamisessa. Tällä kaudella Sara Rokkanen kävi piipahtamassa Helsingborgissa muutaman ottelun ajan eikä hän panisi pahakseen saada ensi kauden joukkueeseen lisää suomalaisväriä.

– Mielelläni ottaisin tänne suomalaispelaajiakin, niin pääsisi vähän kotimaisellakin puhumaan, heittää Tuominen.