Viron ja Latvian yhteisliigan runkosarja saatiin päätökseen viime viikonloppuna ja sarjan kausi huipentuu loppuviikosta pelattavaan lopputurnaukseen. Alexander Madsenin VEF Riika selvisi suoraan välieriin voitettuaan Latvian lohkon ja Viron lohkossa toiseksi sijoittunut Edon Maxhunin Pärnu kohtaa puolivälierässä latvialaisen BK Ogren.

Viron ja Latvian yhteisliiga jaettiin tällä kaudella maiden omiin lohkoihin, joista lohkojen kolme parasta joukkuetta pääsivät Riiassa pelattavaan lopputurnaukseen. Lohkojen voittajat VEF Riika ja BC Kalev/Cramo saivat suoraan välieräpaikan ja neljä muuta joukkuetta pelaavat puolivälierissä.

Pärnu sijoittui Viron lohkossa toiseksi ja kohtaa puolivälieräottelussa Latvian lohkossa kolmanneksi sijoittuneen BK Ogren. Pärnu pääsee lopputurnaukseen hyvistä asemista, sillä alla on hyvin mennyt runkosarja.

– Kaikin puolin tosi hyvä kausi meiltä tähän saakka. Emme odottaneet ihan näin hyvää kautta, mutta pelasimme tosi hyvin ja kemiamme kohtasivat heti alusta alkaen. Meillä on nuori joukkue, joka haluaa näyttää ja tuoda energiaa kentälle. Olen tyytyväinen miten olemme pelanneet ja suorittaneet koko kauden ja hyvin on mennyt, Maxhuni arvioi joukkueen runkosarjan otteita Koripalloliiton tiedotteessa.

Maxhuni on pelannut erinomaista kautta ollen joukkueen ehdottomia tähtipelaajia. 17,3 pisteen, 1,8 levypallon ja 5,0 syötön tilastokeskiarvoilla operoinut ennakkoluuloton takamies onkin ollut omaan kauteensa tyytyväinen.

– Tämä on mennyt suunnitelmien mukaan. Olen saanut paljon vastuuta ja päässyt johtamaan joukkuetta. Olen päässyt pelaamaan omilla vahvuuksillani ja tämä kausi on ollut tosi hyvä kehitykseni kannalta.

Maxhuni lähtee luottavaisena taistelemaan paikasta mitaliotteluihin.

– Olemme pelanneet joukkueena hyvin yhteen. Meidän pitää olla valmiina ja koko ajan 100-prosenttisen keskittynyt, mutta samalla meidän pitää pystyä pelaamaan rennosti. Meidän ainoa tavoite on mennä tästä jatkoon ja mitalipeleihin. Vähän on ollut sellaista juttua liikkeellä, että Latvian joukkueet olisivat ennakolta kovempia kuin Viron joukkueet, joten meillä on halua näyttää, että olemme hyvä joukkue ja vaikeasti voitettava, Maxhuni toteaa.

VEF Riialla on tiukka viikko menossa, sillä tiistaina joukkue pelasi vielä Mestarien liigaa Bosniassa, kun se päätti taipaleensa Mestarien liigassa. Vaikka VEF Riika selvitti tiensä Mestarien liigan ensimmäisestä lohkovaiheesta 16 parhaan joukkoon, niin jatkopeleissä se hävisi kaikki ottelunsa.

– Onhan se pettymys, jos jää ilman voittoa. Olisimme voineet pelata paremminkin. Joskus käy näin, eteenpäin, Madsen kuittasi Mestarien liigan edesottamukset.

VEF Riika dominoi odotetusti Latvian lohkossa häviten 25 ottelustaan vain kaksi.

– Runkosarja meni ihan odotetusti. Pari tappiota tuli sarjan keskivaiheilla. Toisaalta ne tulivat ihan hyviin paikkoihin, sillä ne olivat juuri ennen tärkeitä pelejä ja herättivät joukkuetta. Runkosarjalla ei ole kuitenkaan väliä, jos pyttyä ei tule, Madsen muistuttaa.

Latvian lohkon selkeänä voittajana VEF Riika on ennakkosuosikki, mutta Madsen ei suostu pukemaan viittaa mukisematta päälle.

– BC Kalev/Cramo on pelannut myös hyvin Viron lohkossa. Lähdetään pelaamaan omaa peliämme mahdollisimman hyvin ja katsotaan mihin se riittää.

Mikäli Pärnu raivaa tieltään Ogren, nähdään finaalissa varmuudella yksi suomalaispelaaja, sillä Pärnu ja VEF Riika kohtaisivat välierässä.

– Olisihan se kiva pelata muitakin joukkueita kuin latvialaisjoukkueita vastaan. Toivottavasti saisimme Pärnun vastaan, Madsen miettii.