NBA on selvinnyt kohtalaisen hyvin koronan aiheuttamista vaikeuksista tällä kaudella ja pelaajien saamat tartunnat ovat vähentyneet kauden mittaan, mutta liiga on kohdannut uuden haasteen, sillä kymmenen tuomaria on tällä hetkellä poissa käytöstä koronan vuoksi.

NBA:n tiedottajan mukaan suurin osa poissaoloista on kontaktijäljityksen aiheuttamia. Tällä kaudella 24 tuomaria on joutunut jättämään ainakin yhden ottelun sivuun turvallisuussyistä, mikä on korkein luku NBA:n historiassa. Tiedottajan mukaan kaikkien kymmenen tuomarin odotetaan olevan kunnossa pudotuspelin alkaessa.

– NBA on ottanut hyvin vahvan kannan, että haluamme kaikkien toimivien tuomareiden ja pelaajien olevan terveitä, etenkin tuomareiden, jotka matkustavat julkisilla lennoilla. Varotoimenpiteiden runsauden vuoksi, otamme ihmisiä kontaktijäljitykseen pienimmänkin riskin vuoksi, NBA:n tuomaroinnin kehittämisen varatoimitusjohtajan Monty McCutchenin mukaan.

Tuomarien puutteen vuoksi NBA on joutunut käyttämään enemmän kahden tuomarin tiimejä otteluissa normaalin kolmen tuomarin tiimin sijaan. NBA on joutunut myös käyttämään farmiliigansa G-Leaguen tuomareita otteluissa. G-Leaguesta nostetut tuomarit ovat saaneet kritiikkiä joukkueiden johtohenkilöiltä.

– Tuomarointi on ollut huonoa koko kauden, erään joukkueen toimitusjohtaja kertoi nimettömänä ESPN:lle

– Varatuomarit ovat nuoria ja kokemattomia, toinen toimitusjohtaja lisäsi.

Vaikka toimitusjohtajat kritisoivat tuomarointia, McCutchen väittää, että liigan tuomarointi on ollut analyyttisesti tällä kaudella viime kautta parempaa.

– Nämä kuusi G-League tuomaria, jotka ovat toimineet NBA-otteluissa, olisivat saaneet muutenkin pelejä NBA:ssa. He saivat enemmän vastuuta kuin oletimme, mutta he ovat lähes valmiita olemaan kokoaikaisia tuomareita. Kaikki kuusi tekivät hämmästyttävää työtä. Olen ylpeä heistä kaikista, McCutchen kertoi.

McCutchen kertoo, että liigalla on varotoimenpiteitä varmistaakseen, että liigan parhaat tuomarit ovat valmiita pudotuspelien alkaessa. G-Leaguesta tulleet tuomarit eivät tule tuomaroimaan pudotuspeleissä, eivätkä pudotuspelikilpailun kannalta tärkeissä peleissä. Pudotuspeliotteluissa tulee olemaan myös varatuomari paikan päällä varmuuden vuoksi.