Luka Doncicin ympärille rakennettu Dallas Mavericks hankki Kristaps Portzingisin New York Knicksistä tukeakseen nuorta tähtipelaajaansa. Vaikka Mavericks on kiinni pudotuspelipaikassa, joukkueen kahden tähtipelaajan yhteispeli ei ole toiminut tällä kaudella parhaalla mahdollisella tavalla. NBA-analyytikoiden mukaan Doncic pelaa paremmin silloin, kun Porzingis ei ole hänen kanssa samaan aikaan kentällä ja joukkue on ollut tällä kaudella vaikeuksissa, kun molemmat tähtipelaajat ovat samaan aikaan kentällä.

Viime viikkoina on liikkunut paljon huhuja, että joukkueen tähtipelaajat eivät tulisi hyvin toimeen kentän ulkopuolella. Joukkueen omistaja Mark Cuban otti kantaa kyseisiin huhuihin K&C Masterpiece Showssa.

– Kentällä he tulevat toimeen. Valmentajat johtavat hommaa, joten kaikki toimii kentällä. Enkä väitä, etteikö ikinä olisi pieniä riitoja, koska niitä on. Vertaisin sitä Jason Terryyn ja Dirk Nowitzkiin. Jos muistatte, silloin kun hankimme Jasonin, Dirk ei ollut hänen fani. Dirk ei pitänyt hänestä ja me hävisimme pudotuspelisarjan, koska Jason teki virheen Steve Nashia vastaan, mikä vain pahensi asioita. He eivät olleet parhaita kavereita aluksi, mutta he kasvoivat hyviksi ystäviksi. Porzingis ja Luka tulevat toimeen ihan hyvin, mutta he ovat vaan erilaisia ihmisiä. He tykkäävät tehdä eri asioita, Cuban kertoi ohjelmassa.

Cubanin kommentit tulivat monelle yllätyksenä. Enimmäkseen sen takia, että joukkueet yleensä yrittävät pitää tällaiset tiedot joukkueen sisäisenä tietona. Cubanin kommentit tulivat yllätyksenä myös Porzingisille, joka otti kantaa Cubanin kommentteihin Espanjalaisen Marcan haastattelussa.

– Minulla ei ole ikinä ollut ongelmia joukkuekavereitteni kanssa. Olen tullut aina hyvin toimeen heidän kanssa. En tiedä, mistä Cuban puhui. Yritän olla niin ammattimainen kuin mahdollista, tehdä se, mitä minun pitää ja olla soturi joukkueelle, Porzingis kertoi.

Porzingisin kausi on ollut lukuisten loukkaantumisten takia vaikea. Mies on ollut sivussa 29 ottelua eri loukkaantumisten takia. Mies pelasi viimeksi huhtikuun lopussa Detroit Pistonsia vastaan, jonka jälkeen mies on ollut sivussa polvivamman vuoksi.