Kobe Bryantin onnettomuutta kuvanneille palomiehille mahdollisesti potkut
Kuva: Getty Images
Kobe Bryant ja Gianna Bryant menehtyivät traagisesti helikopterionnettomuudessa viime vuoden tammikuussa. ESPN:n hankkimien tietojen mukaan on mahdollista, että paikalla olleet palomiehet voivat menettää työpaikkansa, otettuaan tapaturman jäänteistä kuvia.
Koben vaimo, Vanessa Bryant haastoi Los Angelesin maakunnan oikeuteen yksityisyyden loukkaamisesta kuvien vuoksi. Los Angelesin palokunnan tekemä sisäisen tutkinnan mukaan ainakin kaksi palomiestä oli ottanut kuvia helikopteritapaturman uhreista. Vanessa Bryantin asianajajat kertoivat, että kuvat ”eivät olleet ammatillisesti tarpeellisia” ja ”palvelivat vain visuaalisen juoruamisen tarvetta.”
Tutkimuksen mukaan palomiehet lähettivät kuvat eteenpäin kolmannelle palomiehelle, joka jakoi kuvia eteenpäin muille palomiehille kuukautta myöhemmin palkintoseremoniassa. ESPN:n mukaan kahdelle palomiehelle lähetettiin kirje aikomuksesta erottaa, kun kolmannelle lähetettiin kirje aikomuksesta lomauttaa.
Los Angelesin piirikunta väittää, että Vanessa Bryantin kanteelle ei ole oikeudellista perustetta, sillä kuvia ei jaettu julkisesti. Maakunta kertoo, että Bryant ei voi haastaa oikeuteen ”hypoteettisen harmin” takia. Kaliforniassa on sittemmin otettu käytäntöön uusi laki, jonka mukaan on rikos ottaa kuvia ilman lupaa onnettomuuspaikalla.
Los Angelesin piirikunnan palolaitoksen puhemies, kapteeni Ron Haralson kieltäytyi kommentoimasta asiaa ESPN:lle viitateen käynnissä olevaan oikeudenkäyntiin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt jysähti kesän isoin siirto – LeBron Jamesin uusi seura on Philadelphia 76ers
- Lahti Basketballin ulkomaalaiskvartetti on valmis – sortuuko kausi kuitenkin tähän?
- Seagullsiin saapuu puolustusmonsteri – Justin Abson voi olla sarjan paras puolustaja
- Lähde: NBA:ssa 15 miljoonan dollarin jatkosopimus – onko Jordan Walsh sen arvoinen?
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Hallitseva Suomen mestari vahvistuu monipuolisen laiturin myötä
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Mikael Jantusen suursiirrolle sinetti – tämän takia hän uskoo sopivansa Real Madridiin
- Lahti Basketball nappasi atleettisen donkkikoneen sentterikseen
- Koripalloon läjä sääntömuutoksia – taktiset rikkeet kuriin
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lähde: Tähtipelaaja lähdössä Mikael Jantusen tieltä NBA:han
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Jättisiirto: Mikael Jantunen menossa Real Madridiin – suomalaisten El Clásico odottaa